Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomi valmistautuu jatkamaan UNIFIL-operaatiossa

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 14.12.2017 13.58
Tiedote

Suomen on tarkoitus jatkaa osallistumistaan YK:n UNIFIL-rauhanturvaoperaatiossa siten, että Suomi osallistuu noin 200 rauhanturvaajalla operaation ranskalaiseen reservipataljoonaan vuoden 2020 loppuun saakka. Osallistumisesta päätetään sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain mukaisesti. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle on toimitettu asiasta selvitys.

Suomi on osallistunut Libanonin UNIFIL-operaatioon keväästä 2012 alkaen. Kyseessä on tällä hetkellä Suomen suurin yksittäinen kriisinhallintaosallistuminen. Voimassa olevien osallistumispäätösten mukaisesti Suomi osallistuu operaation suomalais-irlantilaiseen pataljoonaan noin 170 sotilaalla sekä ranskalaiseen reservipataljoonaan noin 160 sotilaalla.

Tarkoitus on, että osallistumista ranskalaisessa reservipataljoonassa lisätään noin 200 sotilaaseen 1.9.2018 alkaen 31.12.2020 saakka. Tämän suunnitellaan sisältävän jääkärikomppanian, esikuntahenkilöstön ja tarvittavat tuki- ja huolto-osat.

Osallistumisen keskittäminen ranskalaiseen reservipataljoonaan tarkoittaa nykymuotoisen yhteistyön päättymistä Irlannin kanssa. Suomen osallistuminen irlantilais-suomalaiseen pataljoonaan päättyy voimassa olevan osallistumispäätöksen mukaisesti 31.12.2018.

Lisätietoa puolustusministeriössä antavat yksikön johtaja Otto Saxén, puh. 0295 140 314 sekä vanhempi osastoesiupseeri Matti Kemppilä, puh. 0295 140 317.

 
Sivun alkuun