Tasavallan presidentin esittely 12.6.2015
Tasavallan presidentti nimitti toimitusjohtaja, valtiotieteen lisensiaatti Kari-Pekka Mäki-Lohiluoman Kansaneläkelaitoksen johtajan virkaan 1.8.2015 lukien.
Luettelossa ovat presidentin tekemät julkiset päätökset.
MUUTOS VALTIONEUVOSTOSSA
Tasavallan presidentti määräsi 12.6.2015 oikeusministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätyn liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin käsittelemään myös ulkoasiainministeriön toimialaan kuuluvia asioita. (VNK alivaltiosihteeri Timo Lankinen 0295 160 300)
EDUSKUNNAN VASTAUKSET
Tasavallan presidentti vahvisti 12.6.2015 seuraavat lait:
Laki sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 1 §:n muuttamisesta ja laki rikoslain 2 a luvun muuttamisesta (HE 291/2014 vp). Lain mukaan rangaistusmääräyksellä tai sakkomääräyksellä ei voida enää käsitellä rikosasiaa, jos sakotettavan aikaisemmat sakkorikokset osoittavat niiden toistuvuuden ja samankaltaisuuden perusteella ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. Jos henkilölle on vuoden aikana tehtyjen rikkomusten perusteella määrätty vähintään kolme sakkorangaistusta, seuraava rikkomus käsitellään tuomioistuimessa. Tuomioistuin voi muuntaa sakon vankeudeksi, jos sakkoa ei saada perityksi. Samalla sakon muuntosuhdetta muutetaan vankiluvun kasvun hillitsemiseksi siten, että kolmen päiväsakon sijasta neljää maksamatonta sakkoa vastaa yhden päivän vankeus. Muuntorangaistuksen vähimmäispituus korotetaan neljästä päivästä viiteen päivään vankeutta ja enimmäispituus alennetaan 60 päivästä 40 päivään vankeutta. Lait tulevat voimaan samana päivänä kuin sakon ja rikesakon määräämisestä annettu laki (754/2010). Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että hallitus viipymättä selvittää mahdollisuudet keventää ja yksinkertaistaa sakon muuntorangaistusmenettelyä ja sitä edeltäviä vaiheita ja valmistelee tarvittavat ehdotukset annettavaksi samanaikaisesti eduskunnalle sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain voimaanpanoa koskevan lakiehdotuksen kanssa. (OM hallitusneuvos Leena Kuusama 0295 150 508)
Laki oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta, laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta, laki oikeustoimen ja toimituksen todistajan esteellisyydestä, laki rikoslain 2 c ja 15 luvun muuttamisesta, laki esitutkintalain muuttamisesta, laki pakkokeinolain muuttamisesta, laki syyttäjälaitoksesta annetun lain 25 a §:n muuttamisesta, laki rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annetun lain 21 §:n muuttamisesta, laki vankeuslain 19 luvun 10 §:n muuttamisesta, laki turvallisuustutkintalain 40 §:n muuttamisesta, laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain muuttamisesta, laki valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain 10 §:n muuttamisesta, laki oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 22 §:n muuttamisesta, laki todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa annetun lain 5 §:n muuttamisesta, laki keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja yleissopimuksen soveltamisesta annetun lain 2 §:n muuttamisesta, laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän sotarikostuomioistuimen toimivallasta ja tuomioistuimelle annettavasta oikeusavusta annetun lain 8 §:n muuttamisesta, laki velvollisuudesta saapua toisen pohjoismaan tuomioistuimeen eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta, laki eurooppalaisesta todisteiden luovuttamismääräyksestä esineiden, asiakirjojen ja tietojen hankkimiseksi rikosasian käsittelyä varten tehdyn puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja puitepäätöksen soveltamisesta annetun lain 7 §:n muuttamisesta, laki Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välillä niiden taloudellisten etujen vastaisten petosten ja muun laittoman toiminnan torjumisesta tehdyn yhteistyösopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain 2 §:n muuttamisesta, laki Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta annetun lain 3 a §:n muuttamisesta, laki mielenterveyslain muuttamisesta, laki kaupanvahvistajista annetun lain 4 §:n muuttamisesta, laki välimiesmenettelystä annetun lain 27 ja 29 §:n muuttamisesta, laki verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain muuttamisesta, laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 11 ja 24 §:n muuttamisesta, laki keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen toisen lisäpöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja lisäpöytäkirjan soveltamisesta annetun lain 3 §:n muuttamisesta ja laki tietoyhteiskuntakaaren 151 ja 316 §:n muuttamisesta (HE 46/2014 vp). Oikeudenkäymiskaaren todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevat säännökset uudistetaan ja todistelua koskevia säännöksiä siirretään mainittuun lakiin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetusta laista. Säännöksiä sovelletaan käräjä- ja hovioikeuksissa sekä korkeimmassa oikeudessa niiden käsitellessä riita- tai rikosasiaa. Lisäksi muutetaan useita muita lakeja. Lait tulevat voimaan 1.1.2016. Laki Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välillä niiden taloudellisten etujen vastaisten petosten ja muun laittoman toiminnan torjumisesta tehdyn yhteistyösopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain 2 §:n muuttamisesta tulee voimaan samana päivänä kuin Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välillä niiden taloudellisten etujen vastaisten petosten ja muun laittoman toiminnan torjumisesta tehdyn yhteistyösopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annettu laki (778/2008). (OM lainsäädäntöneuvos Jaakko Rautio 0295 150 500)
Tiedote
Laki vakuutusoikeuslain muuttamisesta (HE 104/2014 vp). Määrätyissä asioissa vakuutusoikeuden ratkaisukokoonpanoja kevennetään luomalla kolmi- ja viisijäsenisten kokoonpanojen rinnalle yhden tuomarin kokoonpano sekä yhden tuomarin ja lääkärijäsenen muodostama kokoonpano. Lisäksi säädetään, että lainkäyttöasioita ei ole välttämätöntä ratkaista muodollisessa istunnossa, jossa kaikki ratkaisuun osallistuvat jäsenet ovat samanaikaisesti läsnä, mikäli kaikki ratkaisukokoonpanon jäsenet ovat ratkaisusta yksimielisiä. Lisäksi lakiin tehdään lukuisia muita muutoksia ja vähäisiä tarkistuksia. Laki tulee voimaan 1.1.2016. Eduskunnan lausumat; 1) Eduskunta edellyttää, että oikeusministeriö seuraa yksimielisten asioiden ratkaisemista ilman muodollisen istunnon pitämistä koskevan sääntelyn toimivuutta ja vaikutuksia sekä antaa lakivaliokunnalle vuoden 2018 loppuun mennessä selvityksen siitä, millaisissa ja kuinka suuressa osassa eri kokoonpanoissa ratkaistavia asioita menettelyä on sovellettu, miten se on toiminut ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut vakuutusoikeuden toimintaan ja asianosaisten oikeusturvaan. 2) Eduskunta edellyttää, että hallitus arvioi mahdollisuudet muuttaa vakuutusoikeuden työoloja, yritystoimintaa sekä sotilasvamma-asioita tuntevien jäsenten nimitysmenettelyä nykyistä avoimemmaksi sekä kelpoisuusvaatimusten asettamista tällaisille jäsenille. (OM kehittämispäällikkö Tuula Kivari 0295 150 546)
Tiedote
Ampumaratalaki, laki ampuma-aselain muuttamisesta, laki henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain muuttamisesta, laki rikoslain 41 luvun muuttamisesta ja laki järjestyslain 10 §:n muuttamisesta (HE 20/2014 vp). Ampumaradan ja ampumaurheilukeskuksen perustaminen ja ylläpitäminen ovat luvanvaraisia toimintoja. Vähäisen ampumaradan perustaminen ja ylläpitäminen edellyttää viranomaiselle tehtävää ilmoitusta. Aseturvallisuutta lisätään siten, että tehokkaat ilma-aseet tulevat ampuma-aselain soveltamisalaan. Ampuma-aseiden säilytystä koskevia säännöksiä tiukennetaan ja täsmennetään. Lääkärin velvollisuutta ilmoittaa ampuma-aseen haltijaksi sopimattomasta henkilöstä täsmennetään koskemaan kahta laissa mainittua tilannetta. Kaasusumuttimien hyväksyttäviä käyttötarkoituksia tarkennetaan ja ampuma-aselakiin lisätään sumuttimen käyttöturvallisuutta koskeva säännös. Lisäksi ampuma-aselakiin, rikoslakiin, järjestyslakiin ja henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annettuun lakiin tehdään eräitä muita muutoksia. Lait tulevat voimaan 1.12.2015. (SM lainsäädäntöneuvos Riitta Aulanko 0295 488 569)
Tiedote
Laki edellytyksistä osallistua tietyissä Ahvenanmaan maakuntaan rakennettavissa tuulivoimaloissa tuotetun sähkön tuotantotuen kustannuksiin (HE 274/2014 vp). Laissa säädetään niistä edellytyksistä, joilla valtio voi osallistua Ahvenanmaan maakuntaan rakennettavissa, lain liitteessä mainituissa tuulivoimaloissa tuotetun sähkön tuotantotuen kustannuksiin. Laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana. (TEM hallitusneuvos Anja Liukko 0295 062 078)
TASAVALLAN PRESIDENTIN ASETUKSET
Tasavallan presidentti antoi 12.6.2015 seuraavat asetukset:
Tasavallan presidentin asetus rajavartiolaitoksen sotilaskäskyasioista, sotilas- ja palvelusarvoista sekä tunnuskuvasta, ansiorististä ja ansiomitalista annetun tasavallan presidentin asetuksen muuttamisesta. Rajavartiolaitoksessa käytössä olevat sotilasarvot muutetaan vastaamaan puolustusvoimissa käytössä olevia sotilasarvoja. Jatkossa Rajavartiolaitoksen päällikkö määrää erikoisupseerin sotilasarvon yhteydessä käytettävästä toimialaa osoittavasta etuliitteestä. Rajavartijan ja merivartijan palvelusarvojen edellytykset nostetaan muuttamattomina määräystasolta asetustasolle. Raja- ja merivartiokoulussa rajavartijan peruskurssilla opiskelevan palvelusarvoksi vahvistetaan rajavartijaoppilas. Rajavartiolaitoksessa järjestettävän varusmieskoulutuksen apukouluttajana määräaikaisessa rajavartijan virassa toimivan rajavartijan palvelusarvoksi vahvistetaan kersantti, vänrikki, aliluutnantti tai kadetti. Asetus tulee voimaan 1.7.2015. (SM rajavartioylitarkastaja Reijo Lahtinen 0295 421 604)
KANSAINVÄLISET ASIAT
Tasavallan presidentti päätti 12.6.2015 seuraavat kansainväliset asiat:
Suurlähettiläs Petri Salon tai hänen estyneenä ollessaan ministerineuvos Anu Saxénin valtuuttaminen allekirjoittamaan Suomen puolesta Suomen tasavallan hallituksen ja Etelä-Afrikan tasavallan hallituksen välinen sopimus niiden diplomaattisten tai konsuliedustustojen tai kansainvälisissä hallitustenvälisissä järjestöissä toimivien edustustojen työntekijöiden puolisoiden ansiotyöstä. Etelä-Afrikan kanssa tehty sopimus noudattaa pääpiirteissään aiempia Suomen tekemiä kahdenvälisiä perhe- ja puolisosopimuksia. Puolisosopimuksen tekemisen myötä työtä tekevillä perheenjäsenillä on mahdollisuus säilyttää diplomaattistatus ja osittainen immuniteetti. Sopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, joten sen hyväksyminen tulee edellyttämään eduskunnan suostumusta. (UM lainsäädäntöneuvos Katja Suvanto 0295 351 159)
Tasavallan presidentti hyväksyi kannettavien ampuma-aseiden tarkastusleimojen vastavuoroista hyväksymistä koskevalla sopimuksella perustetun pysyvän komission (C.I.P.) XXXII istuntokaudella tehdyt päätökset XXXII-44 - XXXII-49. (SM poliisijohtaja Sanna Heikinheimo 0295 488 553)
Suurlähettiläs Jari Gustafssonin tai hänen estyneenä ollessaan ulkoasiainsihteeri Leo Svahnbäckin valtuuttaminen allekirjoittamaan Suomen tasavallan hallituksen puolesta Aasian infrastruktuuri-investointipankin (AIIB) perustamista koskeva sopimus. AIIB on kansainvälinen rahoituslaitos ja sen tehtävänä on tukea taloudellista kehitystä, luoda vaurautta ja parantaa infrastruktuurien yhteyttä Aasiassa investoimalla infrastruktuuriin ja muihin tuottaviin sektoreihin sekä edistää alueellista yhteistyötä. AIIB:n jäsenyys on avoin kaikille maille ja talouksille. Pankin toimintaan pyritään kytkemään myös yksityinen sektori. Suomi osallistui 27.-28.4.2015 Pekingissä pidettyyn ja 20.-22.5.2015 Singaporessa pidettyyn sopimusartikloja koskevaan pääneuvotteluun. Singaporessa saavutettiin yhteisymmärrys sopimuksen sisällöstä ja sopimus on tarkoitus allekirjoittaa 29.6.2015 alkavalla viikolla Pekingissä. Sopimus sisältää määräyksiä mm. pankin tarkoituksesta, tehtävistä ja jäsenyydestä, pääomasta, rahoituslähteistä, toiminnasta sekä hallintorakenteesta. Lisäksi sopimus sisältää määräyksiä mm. jäsenyydestä eroamisesta ja toiminnan lopettamisesta. Pankin oikeusasemasta, koskemattomuudesta, erioikeuksista ja vapauksista on myös määrätty sopimusartikloissa samoin kuin sopimuksen voimaantulosta. Sopimus sisältää määräyksiä jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, joten sopimuksen hyväksyminen tulee edellyttämään eduskunnan suostumusta. (VM osastopäällikkö Pentti Pikkarainen 0295 530 269)
MUUTA
Tasavallan presidentti päätti 12.6.2015 seuraavat asiat:
Päätös hyväksyä lain vahvistamista koskevan päätöksen liitteen korjaaminen eduskunnan vastauksen mukaiseksi. Tasavallan presidentille esiteltiin 24.4.2015 eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen työtapaturma- ja ammattitautilaiksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 277/2014 vp). Tasavallan presidentti vahvisti eduskunnan hyväksymät lait. Esittelyssä tapahtuneen virheen vuoksi esittelylistan ja sittemmin pöytäkirjan liitteenä olleet työtapaturma- ja ammattitautilain sekä suomenkielinen että ruotsinkielinen lakiteksti eivät olleet eduskunnan vastauksen mukaisia. (STM hallitusneuvos Mika Mänttäri 0295 163 125)
NIMITYSASIAT
Tasavallan presidentti päätti 12.6.2015 seuraavat nimitysasiat:
Hovioikeudenneuvos Jaakko Kullervo Petteri Korhonen Vaasan hovioikeuden hovioikeudenneuvoksen virkaan 1.7.2015 lukien, hovioikeudenneuvos Elina Marjaana Paasivirta Turun hovioikeuden ensiksi täytettävään hovioikeudenneuvoksen virkaan 1.7.2015 lukien ja hovioikeudenneuvos Lea Rosa Kaarina Pohjola Turun hovioikeuden toiseksi täytettävään hovioikeudenneuvoksen virkaan 1.7.2015 lukien. Määräaikainen käräjätuomari, asessori Anu Maria Mäki Rovaniemen hovioikeuden hovioikeudenneuvoksen virkaan 1.8.2015 lukien ja käräjätuomari Kimmo Heikki Suorsa Turun hovioikeuden hovioikeudenneuvoksen virkaan 1.9.2015 lukien. Määräaikainen erityisasiantuntija, hallinto-oikeussihteeri Tuula Satu Anneli Karjalainen Helsingin hallinto-oikeuden ensiksi täytettävään hallinto-oikeustuomarin virkaan 1.7.2015 lukien, määräaikainen hallinto-oikeustuomari, hallinto-oikeussihteeri Elena Inkeri Feldman Helsingin hallinto-oikeuden toiseksi täytettävään hallinto-oikeustuomarin virkaan 1.7.2015 lukien, määräaikainen hallinto-oikeustuomari, hallinto-oikeussihteeri Minna Pauliina Martikainen Helsingin hallinto-oikeuden kolmanneksi täytettävään hallinto-oikeustuomarin virkaan 1.7.2015 lukien ja määräaikainen hallinto-oikeustuomari, hallinto-oikeussihteeri Taina Hilkka Hillevi Hakkarainen Helsingin hallinto-oikeuden neljänneksi täytettävään hallinto-oikeustuomarin virkaan 1.7.2015 lukien. (OM apulaisosastopäällikkö, hallitusneuvos Heikki Liljeroos 0295 150 428)
Käräjätuomari Anne Maria Moilanen Kainuun käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.9.2015 lukien, käräjätuomari Vilho Juhani Niiranen Lapin käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.7.2015 lukien, käräjätuomari Heli Anneli Pöntinen Vantaan käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.7.2015 lukien, määräaikainen markkinaoikeustuomari, markkinaoikeussihteeri Pasi Jaakko Yli-Ikkelä markkinaoikeuden ensiksi täytettävään markkinaoikeustuomarin virkaan 1.7.2015 lukien ja määräaikainen markkinaoikeustuomari Sanna Kaarina Holkeri markkinaoikeuden toiseksi täytettävään markkinaoikeustuomarin virkaan 1.7.2015 lukien. Määräaikainen hallinto-oikeustuomari, hallinto-oikeussihteeri Mari Kyllikki Jääskeläinen Itä-Suomen hallinto-oikeuden hallinto-oikeustuomarin virkaan 1.7.2015 lukien. (OM hallitusneuvos Anne Hallavainio 0295 150 458)
Komentajakapteeni Jukka-Pekka Antero Mustosen määrääminen apulaispuolustusasiamieheksi Venäjälle 1.8.2015 lukien asemapaikkana Moskova. (PLM hallitusneuvos Jari Kajavirta 0295 140 430)
Toimitusjohtaja, valtiotieteen lisensiaatti Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Kansaneläkelaitoksen johtajan virkaan 1.8.2015 lukien. (STM kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee 0295 163 356)
Tiedote
Johtaja Mikael Forss Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan sijaiseksi 1.8.2015 lukien. (STM kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee 0295 163 356)