Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen keskusteli puhelimessa Venäjän varapääministeri Dmitri Kozakin kanssa

Ulkoasiainministeriö
Julkaisuajankohta 19.10.2016 18.40
Tiedote

Tiedote 196/2016
19.10.2016

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen ja Venäjän varapääministeri Dmitri Kozak keskustelivat 19.10.2016 puhelimessa Suomen ja Venäjän välisestä kaupasta, liike-elämän toimintaympäristöstä sekä hallitustenvälisen talouskomission työstä. Suomen ja Venäjän hallitusten välisen talouskomission kokous järjestetään Moskovassa marraskuussa 2016.

”Kauppavaihdon supistumisesta huolimatta Venäjällä toimii yli 400 suomalaisyritystä. Meillä on myös paljon vientiä harjoittavia yrityksiä, joiden toimintaedellytyksiä meidän tulee tukea. Talouskomissiolla on tässä suhteessa tärkeä tehtävä”, ministeri Mykkänen sanoo.

Talouskomission yhteiskokous on järjestetty edellisen kerran vuonna 2013 ja puheenjohtajat tapasivat Pietarissa maaliskuussa 2016. Talouskomission alaisuudessa toimivat 15 toimialakohtaista työryhmää sekä yhdeksän alueellista työryhmää ovat jatkaneet toimintaansa koko ajan.

EU:n Venäjälle asettamat talouspakotteet ovat edelleen voimassa, eikä pakotteiden poistamiselle ole perusteita.

”Talouskomission agendalla käsitellään pakotteiden ulkopuolisia asioita, joissa naapurimaiden välinen vuoropuhelu on tarpeellista. Katsoimme, että koko talouskomission on nyt syytä kokoontua hoitamaan käytännön taloussuhteita pakotteiden sallimissa rajoissa", ministeri Mykkänen toteaa.

Lisätietoja: ulkomaankauppa- ja kehitysministerin diplomaattiavustaja Marja Koskela, puh. 040 352 0463 ja lähetystöneuvos Johanna Lukkarila, Venäjä-yksikkö, Itäosasto, puh. 050 411 5402.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].

 
Sivun alkuun