Hyppää sisältöön

Ulkorajaliikenteen maahantulon rajoituksia jatketaan 10.4. asti

Ulkoasiainministeriö
Julkaisuajankohta 14.3.2022 12.20 | Julkaistu suomeksi 14.3.2022 klo 12.50
Uutinen

Valtioneuvoston 10. maaliskuuta tekemän päätöksen mukaisesti Suomessa voimassa olevia ulkorajoja koskevia maahantulon rajoituksia jatketaan 10. huhtikuuta 2022 asti.

Rajoituksia lievennetään 14. maaliskuuta alkaen niin, että EU- tai Schengen-alueen ulkopuolelta saapuvien risteilyalusten matkustajat voivat käydä maissa Suomessa, jos heillä on todistus hyväksytystä covid-19-rokotussarjasta tai EU:n digitaalinen koronatodistus alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta covid-19-taudista.

Vaatimus koskee vuonna 2006 tai sitä aikaisemmin syntyneitä. Todistusta ei edellytetä Suomen kansalaisilta eikä Suomessa pysyvästi asuvilta ulkomaalaisilta.

Tarkemmat tiedot maahantulorajoituksista löytyvät Rajavartiolaitoksen ja terveysturvallisuustoimista THL:n verkkosivuilta.

Kaikkia matkustajia koskevat kuitenkin tartuntatautilain mukaiset vaatimukset todistusten esittämisestä ja aluehallintovirastot tekemät päätökset pakollisista terveystarkastuksista.

Matkustajien on hyvä huomioida, että monet maat sekä liikenneyhtiöt vaativat negatiivista koronatestitulosta, todistusta sairastetusta koronasta tai todistusta koronarokotteen saamisesta maahanpääsyn edellytyksenä. Matkustajien tulee itse selvittää todistuksiin liittyvät vaatimukset kohdemaan viranomaisilta sekä laiva- tai lentoyhtiöiltä.

 

Lisätietoja:
Rajavartiolaitos neuvoo kansalaisia rajanylitysliikenteestä matkustettaessa Suomeen puhelimitse ja sähköpostitse. Palvelua on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi arkisin klo 8-16 välisenä aikana numerossa 0295 420 100. Kysymyksiä voi myös lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].
  
Jos on kysyttävää hyväksytyistä rokotteista tai karanteeni- tai testivaatimuksista, ota yhteyttä Valtioneuvoston koronainfo -palvelupuhelimeen 0295 535 535 tai käy THL:n verkkosivuilla.