Hyppää sisältöön

Valtioneuvoston yleisistunto 4.1.2018

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 4.1.2018 13.18
Tiedote 5/2018

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset.

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 4.1.2018 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetuksesta poistetaan mahdollisuus käyttää kasvinsuojeluaineita ekologisen alan kesannoilla kesantokauden aikana. Lisäksi viherkesannon määritelmää tarkennetaan siten, että yksinomaan viljalla, öljy- tai valkuaiskasveilla tai näiden kasvien siemenseoksilla kylvettyä peltoa ei voida enää katsoa viherkesannoksi. Asetuksen 12 §:n 2 momenttiin lisätään marja-aronia. Marja-aronian viljelyssä vaadittava kasvitiheys on vähintään 800 kasvia hehtaarilla. Asetuksen 10, 12 ja 14 §:iin tehdään myös vähäisiä säännösten sanamuotoa täsmentäviä muutoksia. Asetus tulee voimaan 9.1.2018. (MMM vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska 0295 162 248)
Tiedote

Valtioneuvoston asetus kiireellisessä tapauksessa annettujen sosiaalipalveluiden kustannusten hallinnoinnista. Asetuksella säädetään kustannusten laskutuksesta ja maksamisesta, valtion korvauksen hakemisesta, määräytymisestä ja maksamisesta sekä muista kustannusten hallinnointiin liittyvistä seikoista. Asetus tulee voimaan 8.1.2018. Asetusta sovelletaan 1.1.2018 jälkeen syntyneiden kustannusten korvauksiin. (STM hallitussihteeri Liisa Holopainen 0295 163 593)

Valtioneuvoston asetus polttomoottoreiden pakokaasu- ja hiukkaspäästöjen rajoittamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta ja valtioneuvoston asetus polttomoottoreiden pakokaasu- ja hiukkaspäästöjen rajoittamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen kumoamisesta. Asetukset saattavat Suomen lainsäädännön vastaamaan Euroopan unionin lainsäädännön edellytyksiä työkoneiden polttomoottoreiden tyyppihyväksyntää koskevan lainsäädännön osalta. Asetuksen soveltamisala rajataan ensiksi koskemaan niitä moottoreita, jotka eivät kuulu Euroopan unionin antaman asetuksen soveltamisalaan sen siirtymäaikojen puitteissa (asetus 1) ja lopulta kansallinen asetus kumotaan kokonaan vuoden 2021 alusta, kun Euroopan unionin asetus on tullut kaikilta osin pakolliseksi soveltaa (asetus 2). Ensimmäinen asetus tulee voimaan 8.1.2018 ja toinen 1.1.2021. (YM hallitusneuvos Oili Rahnasto 0295 250 244)

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 4.1.2018 seuraavat päätökset:

Päätös määrätä eduskunnan kirjelmä valtiopäivien keskeyttämisestä ja päättymisestä sekä eduskunnan kokoontumisesta vuoden 2018 valtiopäiville merkittäväksi pöytäkirjaan. Eduskunta on päättänyt, että vuoden 2017 valtiopäivät keskeytetään 20.12.2017 täysistunnon päätyttyä ja että eduskunta kokoontuu vuoden 2018 valtiopäiville 5.2.2018 klo 12.00, jolloin vuoden 2017 valtiopäivät päättyvät. (VNK lainsäädäntöneuvos Sanna Helopuro 0295 160 170)

Päätös oikeuttaa valtiovarainministeriö korottamaan valtion kokonaan omistaman Vimana Oy:n omaa pääomaa kuudella miljoonalla eurolla. Suoritus maksetaan vuoden 2018 talousarviossa momentille 28.70.05 (Maakunta- ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon tuki ja ohjaus) myönnetystä 180 070 000 euron määrärahasta. Määräraha mahdollistaa Vimana Oy:n toiminnasta 31.8.2018 saakka aiheutuvien kulujen maksamisen. Vimana Oy:n toiminnan rahoittamiseksi on em. momentin määrärahasta varattu 10,65 miljoonaa euroa vuodelle 2018. Talousarvion mukaisesti määrärahaa saa käyttää maakuntien valtakunnallisten palvelukeskusten perustamisen valmisteluun ja toimintaan sekä yhteisten palveluiden järjestelyyn ja kehittämiseen. Määrärahaa saa käyttää muun muassa oman pääoman maksamiseen palvelukeskuksille. (VM lainsäädäntöneuvos Asta Niskanen 0295 530 301)

Päätös asettaa Luonnonvarakeskuksen johtokunta toimikaudeksi 4.1.2018-31.12.2020. Kokoonpano: puheenjohtaja: toimialajohtaja Juha Mäntylä Metsä Group; varapuheenjohtaja: yrittäjä Fredrik von Limburg Stirum Kosken kartano; jäsenet: toimitusjohtaja Kaj Arvonen Arvo-Kala Oy, johtaja Hannele Jakosuo-Jansson Neste Oyj, johtaja Ulrika Romantschuk Oy Karl Fazer Ab ja dekaani Ritva Toivonen Helsingin yliopisto, maatalous-metsätieteellinen tiedekunta. (MMM ylijohtaja Pentti Lähteenoja 0295 162 485)
Tiedote

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 4.1.2018 seuraavat nimitysasiat:

Lääketieteen tohtori Markku Tervahauta sosiaali- ja terveysministeriön hyvinvointi- ja palveluosaston osastopäällikön määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.2.2018-30.9.2019, kuitenkin enintään viran vakinaisen haltijan virkavapauden ajaksi. (STM hallintoylijohtaja Jaana Koski 0295 163 519)
Tiedote