Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Vuodenvaihteen muutoksia puolustusministeriön hallinnonalalla

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 28.12.2022 12.28
Tiedote

Muutoksia kriisinhallintatehtävissä palvelevien palkkoihin

Sotilaallisissa kriisinhallintatehtävissä palvelevien henkilöiden palkkoja korotetaan 1.1.2023 alkaen. Vaativuusluokkien 1-9 palkat kriisinhallintatehtävissä nousevat kahdella prosentilla. Samalla korotetaan myös työansion menetyksen korvausta Puolustusvoimien ulkopuolelta palkatuille. 1.1.2023 alkaen päiväraha on miehistöön kuuluvalle 75,80 euroa, aliupseerille 78,96 euroa sekä upseerille ja erikoisupseerille 82,12 euroa päivältä.

Varusmiesten päivärahoihin ja naisten varusrahaan korotuksia

Vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten varusraha on 1.1.2023 alkaen 1,50 euroa. Varusmiesten ja -naisten päiväraha on 5,40 euroa, 165 päivää ylittävältä ajalta 9,00 euroa sekä 255 päivää ylittävältä ajalta 12,50 euroa. Reserviläispäiväraha on vuoden 2023 alusta lähtien 5,40 euroa. Komennusmatkan ruokaraha kultakin alkaneelta vuorokaudelta on 13,50 euroa. Ulkomaan komennusmatkalta ruokaraha 30 euroa kultakin alkamishetkestä lasketulta vuorokaudelta.

Kiinteistöomistuksen valvontaan tiukennuksia

EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten tahojen kiinteistökauppoja sääteleviin lakeihin tulee tiukennuksia 1.1.2023 alusta. Kiinteistöomistuksen valvontaan tiukennuksia Kiinteistönhankinta ei saa uhata kansallista turvallisuutta. Lupahakemus voidaan hylätä, jos hankittava kiinteistö ei sovellu hakemuksessa ilmoitettuun käyttötarkoitukseen. Lakimuutosten myötä valtiolla on etuosto-oikeus kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi. Valtiolla on myös etuosto-oikeus kiinteistöihin, jotka sijaitsevat enintään 1 000 metrin etäisyydellä Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen kohteista. Kolmen kuukauden määräaikaa valtion etuosto-oikeuden käyttämisen pidennetään neljään kuukauteen. Valtion etuosto-oikeus on ensisijainen suhteessa kunnan etuosto-oikeuteen.

Varusmiehille oikeus vanhempainvapaaseen myös adoptiolapsen saapuessa perheeseen

Varusmiespalvelukseen tai kertausharjoituksiin osallistuvalla henkilöllä on oikeus vanhempainvapaaseen oman lapsen syntymän tai adoptiolapsen sijoittamisen yhteydessä. Asevelvollinen on oikeutettu vanhempainvapaaseen riippumatta siitä, onko kyseessä biologinen vai adoptiolapsi. Muutos astuu voimaan vuoden 2023 alussa.

Listaan tehdään lisäyksiä 29.12.2022 valtioneuvoston yleisistunnon jälkeen.

 
Sivun alkuun