Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kansainvälisen tasa-arvopalkinnon, International Gender Equality Prize, saaja julkistetaan 14. joulukuuta

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 11.12.2017 11.50
Tiedote 582/2017

Suomen hallituksen perustaman kansainvälisen tasa-arvopalkinnon, International Gender Equality Prize, ensimmäinen saaja julkistetaan 14. joulukuuta Brysselissä. Palkinto myönnetään henkilölle tai toimijalle, joka on edistänyt sukupuolten tasa-arvoa kansainvälisesti merkittävällä tavalla.

Palkinnonsaajan julkistus tapahtuu Eurooppa-neuvoston yhteydessä. Palkinnonsaaja on tilaisuudessa läsnä.

Keväällä perustamallaan palkinnolla Suomen hallitus kunnioittaa Suomen satavuotiasta itsenäisyyttä.

– Satavuotiasta itsenäisyyttään juhliva Suomi on tasa-arvoasioiden edelläkävijä. Olimme ensimmäinen valtio, joka antoi täydet poliittiset oikeudet naisille 1906. Siksi oli luontevaa, että Suomi perusti ensimmäisenä maana maailmassa kansainvälisen tasa-arvopalkinnon, pääministeri Juha Sipilä sanoo.

– Uskomme, että palkinnon myötävaikutuksella voidaan edistää sukupuolten tasa-arvoa maailmanlaajuisesti, pääministeri Sipilä jatkaa.

Palkinto on suuruudeltaan 150 000 euroa, jota palkinnonsaaja ei saa omaan käyttöönsä, vaan jonka hän ohjaa naisten ja tyttöjen asemaa vahvistavaan avustuskohteeseen.

Valtioneuvosto myöntää palkinnon riippumattoman palkintolautakunnan tekemän ehdotuksen pohjalta. Palkintolautakuntaan kuuluvat tänä vuonna sen puheenjohtaja Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas, Suomi 100 -juhlavuoden pääsihteeri Pekka Timonen sekä kirjailija ja tutkija Rosa Meriläinen.

Yleisöllä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin oli mahdollisuus jättää palkintolautakunnan harkinnan pohjaksi ehdotuksia palkinnon saajasta. Ehdotuksia jätettiin palkinnon verkkosivujen välityksellä kaikkiaan lähes 400 kappaletta yli 70 eri maasta.

– Ehdotuksia palkinnonsaajaksi tuli runsas määrä yhteiskunnan eri sektoreilta kulttuurista politiikkaan sekä kolmannen sektorin toimijoihin. Tämä kertoo siitä, että sukupuolten tasa-arvo nähdään kansainvälisesti merkittävänä asiana ja että Suomen asema tasa-arvon edelläkävijänä tunnustetaan, sanoo palkintolautakunnan puheenjohtaja Paulina Ahokas.

Lisätietoja: Erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833, kansainvälisten asioiden neuvos Jorma Korhonen, p. 0295 160 410, viestintäasiantuntija Irina Haltsonen, p. 050 597 3744, valtioneuvoston kanslia

Lisätietoja palkinnosta: genderequalityprize.fi

Palkinnonsaajan julkistustilaisuudesta jaetaan kuvia median käyttöön pian tilaisuuden jälkeen valtioneuvoston Flickr-tilillä.

 
Sivun alkuun