Hyppää sisältöön

Ministeri Tuppurainen: Valtio vastuullisena ankkuriomistajana Finnairissa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 20.5.2020 13.57
Kolumni

Koronaviruksen aiheuttama pandemia on muuttanut radikaalisti yhtiöiden toimintaympäristöä. Kenties suurimman muutoksen on kohdannut lentoliikenne. Tilanne on alalla ennennäkemätön. Muutoksen mittakaavasta kertoo esimerkiksi se, että Finnair on operoinut noin 5 prosentilla yhtiön koko kapasiteetista ja yhtiö kuljetti huhtikuussa 16 000 matkustajaa. Se on peräti 99 % vähemmän kuin vuosi sitten vastaavalla jaksolla. Lisäksi tänään Finnair on kertonut muun muassa, että se aloittaa keskustelut henkilöstönsä kanssa mahdollisista lisälomautuksista ja että yhtiö tavoittelee lähes 80 miljoonan euron pysyvää kustannustason alenemaa vuoden 2022 loppuun mennessä.

Finnair onkin ilmoittanut, että se valmistelee osakeantia, koska koronasta aiheutuvat tappiot vähentävät yhtiön omia pääomia. 
 
Auttaakseen Finnairia vaikean ajan ylitse hallitus on hakenut eduskunnalta enintään 700 miljoonan euron suuruista valtuutta Finnairin pääomitusjärjestelyihin osallistumiseksi. Summa sisältää suunnitellun osakeannin sekä Finnairin mahdolliset muut pääomitusjärjestelyt. Finnairin suunnitelman mukaan osakeannin kokonaismäärä olisi arviolta 500 miljoonaa euroa. Pääomituksella yhtiö vahvistaa vakavaraisuuttaan. Jos yhtiö ei ole vakavarainen, lainojen korot nousevat. Se taas saattaa nostaa yrityksen kulut kestämättömälle tasolle ja sillä olisi puolestaan kriittinen vaikutus yhtiön elinkelpoisuuteen. 

Toimivat lentoyhteydet ovat Suomelle elinehto

Finnair on strategisen intressin yhtiö Suomen valtiolle. Omistuksen perusteena on turvata kattavat lentoyhteydet Suomesta maailmalle. Se on Suomen kansalaisten ja elinkeinoelämän etu, jota on puolustettava. Eduskunnan päättämä valtion vähimmäisomistusraja Finnairille on 50,1 prosenttia.

Finnair operoi ylivoimaisesti suurimman osan sekä Suomen sisäisistä että Suomesta ulkomaille suuntautuvista lennoista. Finnair on myös merkittävin lentorahtipalveluja tarjoava taho Suomessa. Ilman Finnairin operoimia reittejä Suomen lentoliikenneyhteydet olisivat todennäköisesti hyvin paljon suppeammat, mikä vaikeuttaisi ulkomaankauppaa ja matkailua.

Suomesta on ollut poikkeuksellisen hyvät yhteyden maailmalle, mikä on myös suomalaisen vientiteollisuuden etu. Samalla hyvät yhteydet lisäävät Suomen houkuttelevuutta: kansainväliset yritykset pitävät hyviä yhteyksiä yhtenä kriteerinä tehdessään sijoittautumispäätöksiään.

Finnair on kertonut, että se lisää asteittain kotimaan- ja ulkomaanlentoja ja lento-ohjelmaa päivitetään kuukausittain kysynnän mukaan. Yhtiö ei siis ole tehnyt lopettamispäätöksiä minkään kotimaan reitin osalta. Osalla kotimaan reiteistä tilanne arvioidaan elokuussa, kun nähdään, miten lentoliikenteen kysyntä kehittyy kesän aikana. Pidän tässä asiassa erittäin tärkeänä sitä, että yhtiön mukaan sillä on nopealla aikataululla valmius lisätä lentoja kysyntätilanteen muuttuessa. Talouden elpyminen ja matkustajamäärien kasvaminen ovat lentojen lisäämisessä avainasemassa. Olen viestittänyt yhtiön johdolle, että toimivat liikenneyhteydet ovat maakunnille ja alueiden elinvoimalle tärkeitä.

Valtio-omistaja muistaa akuuttien taloudellisten huolien keskellä myös muutkin yhteiskuntavastuuseen liittyvät kysymykset. Kuten omistajapoliittisessa periaatepäätöksessä on linjattu, jokaisen valtionyhtiön perusarvona on oltava yhteiskuntavastuu, ja yhtiöiden tulee ottaa päätöksenteossaan huomioon myös toiminnan sosiaaliset, alueelliset ja ympäristölliset vaikutukset. 

Vahva sitoutuminen ilmastotavoitteisiin niin valtion kuin Finnairin intressi

Korona ei siis nollaa esimerkiksi kohtaamiamme ilmastohaasteita, vaan ne ovat yhä vahvasti mukana politiikan agendalla. Omistajaohjausministerinä edellytän kaikilta valtio-omisteisilta yhtiöiltä aktiivista ilmastonmuutoksen vastaista työtä. Se on hyväksi paitsi planeetalle, myös yhtiöiden arvon kehitykselle. Hiljattain hyväksytyssä omistajapoliittisessa periaatepäätöksessä painotetaan merkittävästi ilmastonäkökulmia. Tästä lähtien edellytetään, että yritysten liiketoiminnan kestävyyden, pitkän aikavälin arvonkehityksen ja kilpailukyvyn varmistamiseksi valtio-omisteiset yhtiöt selvittävät ilmastonmuutoksen vaikutukset liiketoimintaansa, ja huomioivat nämä strategiatyössään. 

Yhtiöiden on tunnistettava myös oman toimintansa ilmastovaikutukset, vaikutukset ympäristölle sekä asettava niille verrokkiyhtiöihin nähden kunnianhimoiset mitattavat tavoitteet. Korostan, että valtio-omisteisten yhtiöiden on otettava huomioon tavoite hiilineutraalista Suomesta sekä Pariisin ilmastosopimuksen tavoite ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi 1,5 asteeseen. Tavoitteet tulee saavuttaa kestävää kilpailukykyä vahvistaen ja sosiaalisesti vastuullisesti. Nämä ovat kunnianhimoisia tavoitteita, joita valtio omistajana edellyttää myös Finnarilta annista riippumatta.

Finnair julkaisi maaliskuussa vastuullisuusohjelman, jonka perusteella yhtiö aikoo puolittaa nettopäästönsä vuoden 2025 loppuun mennessä vuoden 2019 tasosta, ja saavuttaa hiilineutraaliuden viimeistään vuonna 2045. 

Havainnollistava esimerkki lentoalalla liittyy Air France-KLM-lentoyhtiöön, joka on julkisuudessa ollut esillä Ranskan valtion tukijärjestelyjen osalta. Yhtiöltä odotetaan, että se vähentää hiilidioksidipäästöjä matkustajakilometriä kohti 50 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on jo nyt osa Air Francen ilmastostrategiaa ja siten vaatimus ei muuta nykyistä tilannetta. Air France-KLM:n mukaan tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että polttoaineenkulutus matkustajaa kohti tulee olla alle 3 litraa / 100 km. Vuonna 2019 vastaavalla tavalla laskettu luku Finnairilla oli 2,8, eli yhtiö on saavuttanut ja alittanut Air France-KLM:n 2030 tavoitteen jo nyt.

Omistajaohjausministerinä edellytän yhtiöltä sen julkaiseman vastuullisuussuunnitelman mukaisia päästövähennyksiä ja seuraamme osana omistajaohjaustyötä aktiivisesti tavoitteiden toteutumista sekä käymme yhtiön kanssa vuoropuhelua sen varmistamiseksi, että yhtiö ei tingi asettamistaan tavoitteista.

Finnairilla ja meillä suurimpana osakkeenomistajana on yhteinen näkemys ja tahto tehdä yhtiöstä vastuullisin ja ilmastoystävällisin lentoyhtiö. 

Ilmastoasioiden lisäksi sosiaalinen vastuu korostuu entisestään näinä poikkeuksellisina aikoina. Osaava henkilöstö on yhtiön tulevaisuuden kannalta keskeisessä roolissa. Valtio-omistaja odottaakin yhtiöiltään periaatepäätöksensä mukaisesti aloitteellista ja hyvää henkilöstöpolitiikkaa. Osana tätä edellytän suurimman osakkeenomistajan edustajana henkilöstön ja johdon avointa vuorovaikutusta ja työmarkkinasopimusten noudattamista. Työmarkkinaneuvottelupöytään valtio-omistaja ei kuitenkaan kuulu, vaan ratkaisut syntyvät työmarkkinaosapuolten välillä.

Vastuullista tulevaisuuden turvaamista

Itse pääomitusjärjestelyssä pyritään ratkaisuun, joka on markkinaehtoinen EU:n valtiontukisäännösten puitteissa, ja jossa valtio sijoittaa yhtiöön pääomaa muiden sijoittajien kanssa samoin ehdoin. Esimerkiksi ilmastotavoitteisiin, henkilöstöasioihin tai lentoreitteihin liittyvien ehtojen asettaminen ei ole markkinaehtoisen pääomitusjärjestelyn luonteen mukaista. Ehtojen asettaminen vaikuttaisi järjestelyn markkinaehtoisuuteen sekä toteuttamiskelpoisuuteen.

On myös ensiarvoisen tärkeää huomata, että kyseessä on siis osakeanti ja siihen osallistuvat tahot, myös muut osakkeenomistajat kuin valtio, saavat vastikkeeksi osakkeita yhtiössä. Tätä ei siis pidä verrata suoraan muille yhtiöille annettaviin yritystukiin.

Suomen maantieteellinen sijainti on haasteellinen ja siten emme tule toimeen ilman toimivia lentoyhteyksiä maailmalle. Teemme hartiavoimin töitä sen puolesta, että meillä on jatkossakin toimivat lentoyhteydet sinivalkoisin siivin.