Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Talouspoliittinen ministerivaliokunta
Tutkimuksen lippulaivatoiminnalle säätiö ja ammatillisen koulutuksen kehittämiseen osakeyhtiö

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 13.11.2018 14.15
Tiedote 530/2018

Hallitus panostaa huippututkimukseen ja tutkimuksen vaikuttavuuteen perustamalla tutkimuksen lippulaivatoimintaa vahvistamista tukevan säätiön. Valtio luovuttaa perustettavalle säätiölle 60 miljoonan peruspääoman. Ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämistä ja koulutusvientiä vauhdittamaan perustetaan osakeyhtiö, jolle valtio luovuttaa 80 miljoonan euron pääoman. Talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi asiaa kokouksessaan 13. marraskuuta.

Päätöksen mukaan valtio perustaa alkuvuodesta 2019 tutkimuksen lippulaivat -ohjelmaa tukevan säätiölain mukaisen säätiön, johon eduskunnan suostumuksella siirretään 60 miljoonan euron suuruinen erä valtiolle pääoman palautuksena siirtyviä sellaisten pörssiyritysten osakkeita, jotka ovat säännöllisesti jakaneet osinkotuottoa. Säätiö myöntää rahoitusta säätiön säädekirjan ja säätiön sääntöjen mukaisesti säätiön hallituksen päätöksellä.

Tutkimuksen lippulaivat -ohjelman toteuttamiseen on aiemmin osoitettu Suomen Akatemian tutkimusrahoitusta vuosille 2018–2019 yhteensä 50 miljoonaa euroa.

Ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen ja koulutusviennin kehittämistä vauhdittamaan perustettava osakeyhtiö myöntää rahoitusta yritystoimintaan, jolla tuetaan ammatillisen koulutuksen järjestäjien oppimisympäristöjen ja opetusvälineistön kehittämistä ja koulutusvientiä.  Lisäksi yhtiö voi harjoittaa muuta toimialaansa liittyvä liiketoimintaa, esimerkiksi hankkia palveluita ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi.

Perustettava yhtiö tekee hankintoja kilpailuttamalla yritysten ehdotuksia ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjä kehittävästä ja koulutusvientiä edistävästä yritystoiminnasta. Rahoitusta myönnetään useammassa erässä vuosien 2019–2021 aikana, jotta ammatillista koulutusta laaja-alaisesti tukeva yritystoiminta kehittyisi tasapainoisesti.

Osakeyhtiön perustamisesta päättää valtioneuvosto, jonka valtuutuksella Opetushallitukselle siirretään 80 miljoonan euron suuruinen erä pörssiyritysten osakkeita. Opetushallitus perustaa osakeyhtiön ja on omistajaohjauksesta vastaava virasto.

Lisätietoja: kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, p. 0295 330 182; tutkimuksen lippulaivatoiminta: johtaja Jorma Karhu, p. 0295 330 139; ammatillisesta koulutuksesta: ylijohtaja Mika Tammilehto, p. 0295 330 308 ja erityisasiantuntija Saara Ikkelä, p. 0295 330 109, opetus- ja kulttuuriministeriö


 

 
Sivun alkuun