Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Rahoitusvakausviraston hallintomaksut muuttuvat

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 13.10.2016 13.24
Uutinen

Hallitus esittää muutoksia Rahoitusvakausviraston hallintomaksuihin. Muutoksilla varmistetaan Rahoitusvakausviraston toimintamenojen kestävä rahoitus.

Lakiin Rahoitusvakausviraston hallintomaksuista lisätään kaksi maksuluokkaa Euroopan talousalueella toimiluvan saaneen luottolaitoksen merkittävälle sivuliikkeelle, joka toimii Suomessa. Lisäksi korotetaan luottolaitosten suhteellisia maksuja ja kaikkien maksuvelvollisten perusmaksuja.

Alan rakennemuutos vaikuttaa

Hallintomaksujen muutosten taustalla on se, että luottolaitossektorille on odotettavissa rakennemuutoksia. Ilman nyt ehdotettavia muutoksia hallintomaksukertymä pienenisi merkittävästi, vaikka Rahoitusvakausviraston tehtävät eivät vähentyisi samassa suhteessa.

Maksumuutoksilla varmistetaan, että Rahoitusvakausviraston toiminnan rahoitus säilyy nykyistä vastaavalla tasolla. Rahoitusvakausviraston toimintamenoihin on tänä vuonna myönnetty määrärahoja noin 2,4 miljoonaa euroa. Nämä toimintamenot katetaan luottolaitoksilta ja eräiltä sijoituspalveluyrityksiltä kerättävillä hallintomaksuilla.

Rahoitusvakausvirasto perii luottolaitoksilta ja sijoituspalveluyrityksiltä myös vakausmaksuja ja talletussuojamaksuja, mutta niihin esitys ei tuo muutoksia.

Rahoitusvakausvirasto vastaa Suomessa luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta sekä talletussuojajärjestelmästä. Virasto toimii osana EU:n yhteistä pankkikriisien ratkaisumekanismia.

Hallituksen esitys julkaistaan päätökset-sivulla.

Rahoitusvakausviraston sivut

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Jaakko Weuro, puh. 02955 30302, jaakko.weuro(at)vm.fi
Finanssineuvos Pauli Kariniemi, puh. 02955 30210, pauli.kariniemi(at)vm.fi

 
Sivun alkuun