Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tullin voimankäyttövälineet perustuvat jatkossa asetukseen

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 31.8.2017 14.30
Tiedote

Valtioneuvosto antoi torstaina 31. elokuuta asetuksen Tullin voimankäyttövälineistä ja tullimiehen oikeudesta kantaa voimankäyttövälineitä. Asetus ei tuo muutosta Tullin voimankäyttövälineisiin.

Tähän saakka sääntely on perustunut Tullin antamaan voimankäyttömääräykseen, joka on jo pitkälti vastannut poliisin ja Rajavartiolaitoksen asetustasoista sääntelyä.

Tullin toimivaltuuksia täsmennettiin uudella tullilailla, joka tuli voimaan toukokuussa 2016. Tullilaissa säädetään muun muassa tullimiehen oikeudesta voimakeinojen käyttöön.

Tulli käyttää pistooleita virka-aseena

Uudessa valtioneuvoston asetuksessa säädetään Tullin voimankäyttövälineistä sekä voimankäytön koulutuksesta, harjoittelusta ja tasokokeesta, jotka ovat edellytyksenä voimankäyttövälineiden kantamiselle ja käyttämiselle.

Tullin käyttämiin voimankäyttövälineisiin asetus ei tuo muutosta. Henkilökohtaisena virka-aseena Tulli käyttää edelleen pistooleita, jotka toimivat lippaallisella tai itselataavalla kertatulella.

Asetus tulee voimaan 1. lokakuuta.  Lisäksi on tarkoitus antaa erillinen valtiovarainministeriön asetus Tullin voimakeinoista ja kulkuneuvon pysäyttämisestä. Siinä säädettäisiin muun muassa voimankäyttökoulutuksen antamisesta, voimakeinojen käytön valvonnasta ja voimankäyttövälineiden säilyttämisestä. Myös valtiovarainministeriön asetuksen on määrä tulla voimaan lokakuun alussa.

Valtioneuvoston asetus julkaistaan päätökset-sivulla.

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Jaana Vehmaskoski, puh. 02955 30267, jaana.vehmaskoski(at)vm.fi

 
Sivun alkuun