Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Verohallinnon pääjohtajaksi Markku Heikura

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 1.2.2018 10.26
Tiedote
Kuva: Anna Huovinen / Verohallinto

Valtioneuvosto on nimittänyt Verohallinnon pääjohtajaksi diplomi-insinööri Markku Heikuran. Hän työskentelee nykyisin Verohallinnon tietohallintojohtajana.

”Olen iloinen saamastani mahdollisuudesta johtaa Verohallintoa ja palvella suomalaisia veronmaksajia. Tavoitteemme on toteuttaa verotus oikean määräisenä ja oikeaan aikaan yhteiskunnan toimintojen rahoittamiseksi. Työmme perustuu hyvään asiantuntemukseen ja toimiviin palveluihin, joita kehitämme edelleen”, Heikura sanoo.

Heikuralla on kaikkiaan noin 30 vuoden esimies- ja johtamiskokemus. Verohallinnon tietohallintojohtajana hän on toiminut vuodesta 2009. Aiemmin Heikura on työskennellyt muun muassa Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tietohallintojohtajana, Valtiokonttorin tietohallintojohtajana sekä liikkeenjohdon ja tietohallinnon konsulttina.

Valtioneuvosto päätti nimityksestä torstaina 1. helmikuuta. Heikura nimitettiin pääjohtajan virkaan viiden vuoden määräajaksi 5. helmikuuta lähtien.

Verohallinnon pääjohtajan virkaa haki 7 henkilöä (tiedote 25.10.)

Lisätietoja:

Hallinto- ja kehitysjohtaja Helena Tarkka, puh. 02955 30141, helena.tarkka(at)vm.fi

 
Sivun alkuun