Ministeri Huovinen kansainvälisen omaishoidon konferenssissa

Arvoisat kansainvälisen omaishoitoseminaarin osanottajat!

Omais- ja läheishoiva on yleisin iäkkäiden, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ihmisten hoivan järjestämistapa kaikkialla maailmassa. Euroopan Unionin alueella arvioidaan olevan 100 - 125 miljoonaa omaishoitajaa. Tutkimuksessa (Second European Quality of Life Survey. Overview. European Foundation for the Improvement of Living and Working Conditions. Luxembourg: Office for Official Publications of the European Communities, 2009) on arvioitu, että Euroopassa 75 prosenttia pitkäaikaishoidosta toteutuu omaisten ja läheisten avulla. Epävirallisen hoivan antajia on arvioitu olevan 15 - 25 prosenttia aikuisväestöstä. Noin kolme neljästä omaistaan hoitavista on naisia.

Hoidon ja huolenpidon järjestämisestä, rahoittamisesta ja näihin liittyvästä vastuunjaosta ihmisten omavastuun, omaisten ja yhteiskunnan kesken on tullut kansainvälisesti yhä tärkeämpi sosiaalipoliiittinen kysymys. Pidän tärkeänä sitä, että säilytämme myös tulevaisuudessa hyvän tasapainon vastuunjaossa julkisten hyvinvointipalvelujen sekä omaisten ja läheisten antaman avun ja huolenpidon kesken. Ne täydentävät toisiaan, kun tavoitteena on säilyttää yhtä aikaa ihmisten yhdenvertainen oikeus hyvään hoitoon ja huolenpitoon sekä omaisten jaksaminen ja oikeus työ- ja perhe-elämään ja vapaa-aikaan. Tärkeitä toimijoita hoidon ja huolenpidon turvaamisessa ja tukemisessa ovat omaisten ja julkisen sektorin rinnalla järjestöt ja seurakunnat.

Hyvät seminaarin osanottajat!

Omaishoidosta on hyvinvointiyhteiskunnan kehityksen myötä tullut toimintaa, jota yhteiskunta voi harkinnan mukaan tukea rahallisesti ja palveluilla. Kotihoidon tukeminen tuli osaksi suomalaista sosiaalipolitiikkaa 1980-luvun alussa, kun sosiaalihuoltoasetukseen sisällytettiin 1984 yhtenä sosiaalipalveluna vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kotihoidon tuki.

Omaishoidon tukea on kehitetty vaiheittain runsaan 20 vuoden ajan. Vuonna 1992 sosiaali- ja terveysministeriö asetti työryhmän, jonka tavoitteena oli selvittää hoitavien omaisten työoikeudellinen asema. Asetus omaishoidon tuesta tuli voimaan 1.7.1993. Omaishoitajille alkoi kertyä tehtävästään kunnan maksamaan hoitopalkkioon sidottua eläketurvaa. Omaishoitajien lakisääteinen vapaa sisällytettiin sosiaalihuoltolakiin 1998, ja vuonna 2002 vapaan määrää lisättiin. Omaishoitajalle otettavasta tapaturmavakuutuksesta säädettiin 2002. Vuoden 2006 alussa saimme ensimmäisen oman lain omaishoidon tuesta, jota on sittemmin tarkistettu omaishoitajien asemaa parantavilla vapaapäiviä ja sijaishoitoa koskevilla säännöksillä.

Omaisiaan hoitaville säädettiin työsopimuslaissa hoitovapaaoikeus vuonna 2011. Jos työntekijän poissaolo on tarpeen hänen perheenjäsenensä tai muun hänelle läheisen henkilön erityistä hoitoa varten, työnantajan on pyrittävä järjestämään työt niin, että työntekijä voi jäädä määräajaksi pois työstä. Työnantaja ja työntekijä sopivat vapaan kestosta ja muista järjestelyistä. Vapaan saaminen ei edellytä, että kunta on myöntänyt omaishoidon tukea.

Olen ylpeä siitä, että Suomi on omaishoidon tukemisen edelläkävijämaita. Se on mielestäni viesti siitä, että omaishoitajien työtä arvostetaan yhteiskunnassamme. Yhteiskunnan tukema omaishoito nähdään yhtenä vaihtoehtoisena tapana järjestää hoito ja huolenpito.

Hyvä seminaariväki!

Omaishoitajuuden ja muun auttamisen ja tukemisen raja on liukuva. Väestötutkimusten perusteella on arvioitu, että läheisensä auttamisesta pääasiallisesti vastuussa olevia on Suomessa noin 350 000. (Tässä luvussa ei ole mukana ala-ikäisten lasten hoito). Osa omaisensa tai läheisensä pääasiallisista auttajista auttaa päivittäin, osa harvemmin, vaikkapa kerran viikossa.

Omaishoitajat ovat erilaisissa elämäntilanteissa niin kuin heidän hoitamansa ja auttamansa omaisetkin. Suurin omaisauttajien ryhmä ovat eläkkeellä olevat henkilöt, jotka hoitavat iäkästä omaistaan. Edellä mainitusta 350 000:sta pääasiallisesta auttajasta on kuitenkin merkittävä osa myös työssäkäyviä. Omaisen auttaminen on heille osa arkea.

Omaishoiva niin kuin muukin hoivatyö yhdistetään edelleen pääasiassa naisiin. naiset vastaavat edelleen valtaosasta palkattomasta hoivasta kuten myös palkallisesta hoivatyöstä. Etenkin keski-ikäisille naisille omaisen auttajaksi ryhtyminen on varsin tuttu tilanne: Kun omat lapset aikuistuvat, he alkavat hoivata omia vanhempiaan tai muita läheisiä. Iän karttuessa hoidettavaksi tulee usein puoliso. Myös miehet tekevät hoivatyötä, mutta usein etenkin vasta vanhemmalla iällä jäätyään eläkkeelle. Tavallisimmin he hoitavat sairastunutta puolisoaan. Sukupuoliroolit ovat kuitenkin onneksi väljentyneet.On todennäköistä, että tulevaisuudessa omaishoitajuus on entistä useammin myös miehiä koskeva asia. Ikääntyvissä yhteiskunnissamme hoivavastuu on jaettava tasa-arvoisesti naisten ja miesten kesken.

Hyvät seminaarin osanottajat!

Omaishoidon tukemisen kehittämistä on välttämätöntä jatkaa. Se on yhteinen etumme. Omaishoidon merkitystä lisäävät väestön ikääntyminen sekä ikääntymis- ja vammaispoliittiset linjauksemme, joihin kuuluvat kansainvälisesti kotona asumista tukevien palvelujen ensisijaisuus iäkkäiden ja vammaisten ihmisten sekä mielenterveyskuntoutujien palveluissa.

Suomi on ollut edelläkävijä omaishoidon tukemisessa. Olen ylpeä siitä, että nykyisen hallituksen aikana maahamme päätettiin laatia ensimmäinen kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman laaja-alaisen työryhmän laatima, tänä keväänä julkaistu ohjelma on hyvä pohja omaishoidon tukemista koskeville eri osapuolten jatkotoimenpiteille. Ohjelmaa laatineeseen työryhmään kuului eri ministeriöiden, kuntien, työmarkkinaosapuolten, järjestöjen, seurakuntien ja sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämis- ja valvontaviranomaisten edustajia. Kehittämisohjelma hakee keinoja kansalaisten ja hyvinvointivaltion yhteisvastuun toteutumiseksi ja edistämiseksi.

kehittämisohjelmassa omaishoidolla tarkoitetaan hoitomuotoa, joka mahdollistaa kaikenikäisten toimintakyvyltään heikentyneiden, vammaisten ja sairaiden henkilöiden kotona asumisen. Ohjelmassa kiinnitetään erityistä huomiota omaishoitajien aseman vahvistamiseen ja yhdenvertaisuuteen asuinpaikasta riippumatta, sekä omaishoitajien jaksamisen tukemiseen.

Omaishoidon kehittämisessä tulee edetä samansuuntaisesti palvelurakennemuutoksen tavoitteiden kanssa. Omaishoidon tuen kehittäminen on yksi niistä toimenpiteistä, joilla voidaan tukea iäkkäiden laitoshoidon vähentämistä ja kotiin annettavien palvelujen lisäämistä. Tavoitteena on muuttaa iäkkäiden palvelujen rakennetta avohoitopainotteisemmaksi. Ikäihmisten elämänlaadun kannalta on tärkeää, että he voivat asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan ja että toisaalta heidän sitovasta ja vaativasta hoidostaan vastaavia omaisiaan ja läheisiään tuetaan eikä jätetä yksin kantamaan hoitovastuuta.

Iäkkäiden lisäksi omaishoitoperheiden tuen lisääminen on keino vähentää myös esimerkiksi vammaisten lasten ja nuorten kodin ulkopuolisen ympärivuorokautisen hoidon tarvetta.

Millaista apua sitten pitää tukea julkisin varoin? Priorisoinnit ovat välttämättömiä. Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma pureutuu tilanteisiin, joissa ihmisten omat voimat huolehtia itsestään ovat heikot ja yhteiskunnan tuki hänestä huolehtiville omaisille on edellytys sille, että hoito ja huolenpito voi toteutua kotioloissa. Ohjelmassa on hahmoteltu omaishoidon vaativuuden ja sitovuuden perusteella luotavat yhtenäiset tuen myöntämisperusteet ja kolme hoitopalkkioluokkaa. Uuteen valmisteilla olevaan sosiaalihuoltolakiin onkin kehittämisohjelman mukaisesti tarkoitus sisällyttää omaisten ja läheisten tukeminen tarpeen mukaan esimerkiksi kotipalvelun avulla, jotta myös muut kuin kaikkein vaativinta ja sitovinta omaishoitoa antavat omaiset voisivat tarvittaessa saada tukea entistä paremmin.

Hyvät kuulijat!

Pari viikkoa sitten järjestin omaishoidon kehittämisohjelman jatkotoimia pohtivan pyöreän pöydän keskustelun. Pyöreässä pöydässä pohdittiin sitä, mitä omaishoidon kehittämiseksi voitaisiin tehdä jäljellä olevalla vajaan vuoden pituisella hallituskaudella ja mitä on toteuttavissa pitemmällä aikavälillä.

Keskustelussa pidettiin tärkeänä sitä, että kehittämisohjelman toimeenpano turvataan esimerkiksi laatimalla tarkempi toimeenpanosuunnitelma. Hyviä käytäntöjä on paljon, ja niiden levittämisessä voidaan käyttää olemassa olevia kehittämisverkostoja. Järjestöjen rooli koettiin merkittävänä omaishoidon kehittämisen jalkauttamisessa ympäri maata. Lisäksi todettiin, että sosiaali- ja terveydenhuollon koulutussisältöihin on vaikutettava niin, että niissä on otetaan huomioon omaishoito osana kotona annettavaa hoitoa. Myös valmennusta omaishoitajana toimimiseen on lisättävä.

Näiden ilman lainsäädännön muutoksia toimeenpantavien asioiden lisäksi on tärkeää, että mahdollisimman pian käynnistetään omaishoidon tukea koskevan lainsäädännön uudistaminen. Tavoitteena on, että uusi lainsäädäntö tulisi voimaan seuraavan hallituskauden aikana.

Seuraavat kehittämiskohteet ovat uudistuksessa keskeisiä:

- Omaishoitajien ja hoidettavien yhdenvertaisuuden lisääminen. Tämä edellyttää kattavaa omaishoitajan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn ja voimavarojen, tuen ja palvelujen tarpeen arviointia sekä hoitopalkkioiden myöntämisperusteiden yhtenäistämistä.
- Omaishoitajien jaksamisen ja hyvän elämänlaadun edistäminen. Tässä tarvitaan yhteistyötä kuntien, järjestöjen ja seurakuntien kesken.
- Vaihtoehtojen lisääminen omaishoitajan vapaan aikaisen hoidon ja huolenpidon järjestämisessä.
- Omaishoitoperheiden palveluohjauksen parantaminen esimerkiksi nimeämällä omaishoitajalle ja hoidettavalle niin sanottu vastuutyöntekijä.
- Omaishoidon kehittäminen pitkäjänteisesti palvelurakenteen kiinteänä osana. Omaishoitajan on voitava luottaa tuen jatkuvuuteen, jos hoidon tarve jatkuu.

Omaishoidon tuen keskeinen osa ovat hoidettavalle omaishoidon lisäksi annettavat sosiaali- ja terveyspalvelut. Julkisessa keskustelussa omaishoitoa tukevien palvelujen kehittäminen on jäänyt liian usein omaishoidon tuen palkkiosta käytävän keskustelun varjoon. Myös omaishoitajan tiedonsaanti ja mahdollisuus oppimiseen ovat tärkeitä asioita. Ne ovat tärkeitä paitsi hoidettavan hyvän hoidon turvaamisen, hoitotehtävästä suoriutumisen kannalta kuin myös omaishoitajan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisen kannalta. Omaishoitaja tarvitsee monenlaista osaamista. Vaikuttavan omaishoidon tukimallin peruspilarit ovat tuen ja palvelujen räätälöinti omaishoitoperheen tarpeisiin, palvelujen hyvä koordinointi ja perheen autonomiaa kunnioittava yhteistyö.

Hyvät seminaarin osanottajat!

Omaishoidon kehittämisellä on paitsi inhimillinen ja hyvinvointipoliittinen myös kansantaloudellinen merkitys. Kehittämisohjelman vuotuiset bruttokustannukset olisivat täydessä laajuudessaan toimeksiantosopimukseen perustuvan omaishoidon osalta nykyrahassa arviolta 468 miljoonaan euroa vuodessa. Omaishoidon tukemiseen käytetyt resurssit tuplaantuisivat nykyisestä julkisesti tuettujen omaishoitajien määrän lähes 50 prosentin kasvun, hoitopalkkioiden tason korotuksen sekä omaishoitoperheiden palvelujen ja omaishoitajien vapaapäivien lisäämisen johdosta.

Olennaista on, että sopimusomaishoidon lisäresurssoinnin avulla voidaan hillitä muiden hoitomuotojen kustannusten kasvua. Silloin kun kyseessä on sitova ja vaativa hoidon tarve, omaishoito on hyvin tuettunakin yhteiskunnalle edullisempaa kuin omaishoidolle vaihtoehtoiset julkiset palvelut. Työryhmän laskelmien mukaan sopimukseen perustuvalla omaishoidolla saatavat laskennalliset säästöt julkisissa palvelumenoissa kasvaisivat nykyisestä noin 1,3 miljardista eurosta runsaaseen 1,5 miljardiin euroon. Sosiaalihuollon henkilöstön lisätarve vähenisi useilla tuhansilla työntekijöillä.

Työryhmä ehdottaa sopimusomaishoidon järjestämiseksi ja rahoittamiseksi harkittavaksi kahta vaihtoehtoista mallia: Nykyisin käytössä olevaa kuntapohjaista mallia tietyin vahvennuksin tai mallia, jossa omaishoidosta omaishoitajalle maksettava hoitopalkkio siirtyisi valtion rahoittamaksi ja Kansaneläkelaitoksen maksamaksi. Kunta vastaisi edelleen tarvittavista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista. Päätökset tuen järjestämis- ja rahoitusmallista edellyttävät vielä lisäselvityksiä. Niitä pitää punnita myös suhteessa Suomessa valmisteilla oleviin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä ja rahoittamista koskeviin uudistuksiin.

Hyvät seminaarivieraat !

Omaishoitajan rooli on moninainen ja vaativa. Omaishoitajuus elämänvaiheena voi olla lyhyt tai kestää jopa vuosikymmeniä. Vuosien varrella omaishoitajan tilanne voi muuttua monella tavoin. Omaishoito on elämänvaihe, johon kuuluu hoitamista, hoidettavan toimintakyvyn heikkenemistä ja sairastamista, mutta myös muuta perhe-elämää - ja yhä useamman omaishoitajan kohdalla toivottavasti mahdollisuuksia osallistua myös työelämään. Tämän seminaarin toinen tärkeä pääteema onkin omaishoitajien asema työelämässä.

Työikäisten omaishoitajien haasteena on yhdistää palkkatyö ja omaishoito. Useimmiten kyse on naisista ja naisten asemasta työelämässä. Ansiotyön lopettaminen tai vähentäminen voi heikentää tulevia työllisyysnäkymiä tai johtaa pysyvään syrjäytymiseen työmarkkinoilta. Hoitovastuun yhdistäminen työssäkäyntiin voi puolestaan aiheuttaa stressiä ja uupumusta, pahimmillaan fyysisen kunnon ja mielenterveyden heikkenemistä. Siksi tarvitsemme politiikkaa, joka auttaa omaishoitajia yhdistämään hoitovastuun ansiotyöhön ja parantaa omaishoitajien asemaa työelämässä.

Onnistunut työn ja muun elämän yhteensovittaminen sekä joustavat ja toimivat omaishoitajaystävälliset käytännöt työpaikoilla lisäävät työtyytyväisyyttä ja työhyvinvointia sekä vähentävät työntekijöiden vaihtuvuutta ja poissaoloja. Hyvillä käytännöillä vähennetään myös työnantajan rekrytointi-, perehdytys- ja koulutuskustannuksia. Mahdollisuus pysyä työelämässä omaishoitotilanteesta riippumatta parantaa omaishoitoperheiden toimeentuloa ja lisää yhteiskunnan verotuloja.

Ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamiseen kehitettyjä joustoja tulee hyödyntää nykyistä paremmin ottamalla käyttöön ja levittämällä hyviä käytäntöjä. Näin voidaan edistää työntekijöiden mahdollisuuksia hoitaa iäkkäitä vanhempiaan ansiotyön ohella ja säilyttää vammaisten lasten vanhempien työsuhteet.

Työpaikoilla voidaan tukea omaishoitajana toimimista esimerkiksi työ- ja työaikajärjestelyillä kuten etätyöllä, työaikapankilla ja vuosilomajärjestelyillä, vuorotteluvapaalla, osittaisella hoitovapaalla tai laissa säädetyllä vapaalla perheenjäsenen tai muun läheisen hoitamiseksi. Työnantajien ja työntekijöiden järjestöt voivat tehostaa joustoja koskevaa neuvontaa ja ohjausta.

Arvoisat seminaarin osanottajat!

Sosiaalipolitiikan tavoitteena on luoda edellytyksiä hyvälle elämälle. Sosiaalipolitiikalla on tärkeä rooli siinä, että hoidon järjestelyissä voidaan löytää hoitajien, hoidettavien ja koko yhteiskunnan sosiaalista ja taloudellista hyvinvointia tukevia ratkaisuja. On löydettävä toimivia sosiaalipoliittisia keinoja, joilla tuetaan omaisten ja läheisten mahdollisuutta osallistua hoitoon ja huolenpitoon, jos he itse ja hoidettavat sitä haluavat. Sosiaalipoliittisten ratkaisujen tueksi tarvitsemme tietoa omaishoitajien ja hoidettavien kokemuksista ja tuen tarpeista. Voimme hyödyntää tätä tietoa, kun kehitämme tukea, palveluita, työelämän käytäntöjä sekä koko asuin- ja elinympäristöämme.