Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Muutoksia sairausvakuutusmaksuun

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 13.10.2016 13.24
Tiedote 166/2016

Hallitus esittää työnantajien sairausvakuutusmaksuun alennusta. Ehdotettu muutos on osa työmarkkinoiden keskusjärjestöjen tekemää kilpailukykysopimusta.

Esitys liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle 13. lokakuuta. Lakia sovelletaan työnantajan sairausvakuutusmaksuun, joka perustuu vuonna 2017 ja sen jälkeen maksettavaan palkkaan.

Kaikkien työnantajien sairausvakuutusmaksua alennettaisiin 0,94 prosenttiyksikköä vuonna 2017. Seuraavana vuonna työnantajien sosiaaliturvamaksua alennettaisiin 1,00 prosenttiyksikköä. Vuonna 2019 alennus olisi 1,04 prosenttiyksikköä ja 0,58 prosenttiyksikköä vuodesta 2020. Esityksen mukaan valtion rahoitusosuutta sairausvakuutuksen menoista korotettaisiin vastaavasti.

Pienituloisten sairausvakuutuksen päivärahamaksua kevennetään

Kilpailukykysopimuksella työnantajien maksurasitusta siirretään palkansaajille, mutta samalla palkansaajien verotusta kevennetään. Veronkevennyksiä ei voida kohdentaa palkansaajille, jotka eivät maksa tuloistaan valtion- tai kunnallisveroa.

Tämän vuoksi hallitus esittää pienituloisten eli vain pientä palkkatuloa saavien päivärahamaksuun kevennystä, jolla hyvitettäisiin kilpailukykysopimuksen mukaisista sosiaalivakuutusmaksujen korotuksista aiheutuvaa nettotulojen laskua.

Kevennys toteutettaisiin siten, että alle 14 000 euroa vuodessa ansaitsevalta ei perittäisi päivärahamaksua. Arvioiden mukaan näin kompensoidaan kilpailukykysopimuksesta aiheutuvan alle 14 000 euroa vuodessa ansaitsevien maksurasituksen nousu. Tästä aiheutuva rahoitusvaje rahoitettaisiin korottamalla valtion rahoitusosuutta sairausvakuutuksen menoista.

Lakia sovelletaan sairausvakuutuksen päivärahamaksuun, joka perustuu vuonna 2017 ja sen jälkeen maksettavaan palkkaan.

Lisätietoja:

neuvotteleva virkamies Pekka Humalto, p. 0295 163193, [email protected]

 
Sivun alkuun