Perhevapaauudistuksen valmistelu alkaa

Sosiaali- ja terveysministeriö 13.8.2019 11.00
Tiedote 82/2019

Sosiaali- ja terveysministeriö alkaa valmistella perhevapaauudistusta tänä syksynä. Hallitusohjelman mukaan kunnianhimoinen ja perheiden hyvinvointia tukeva perhevapaauudistus toteutetaan yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa.

”Uudistuksen tavoitteena on, että perhevapaat ja hoitovastuu jakautuvat perheissä tasaisesti molempien vanhempien kesken, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo työelämässä vahvistuvat ja sukupuolten väliset palkkaerot pienenevät”, toteaa sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen.

”Hallitusohjelmassa on lisäksi linjattu, että uudistuksessa huomioidaan niin perheiden valinnan ja joustojen mahdollisuuksien lisääminen kuin esimerkiksi monimuotoiset perheet ja yrittäjät.”

Uudistusta valmistellaan ensisijaisesti virkamiestyönä epävirallisessa kolmikantaisessa valmisteluryhmässä. Ryhmään pyydetään nyt jäseniä ministeriöistä, Kelasta ja työmarkkinajärjestöistä. Tarkoituksena on, että ryhmä luonnostelee uudistukselle pohjaa hallitusohjelmakirjausten mukaisesti.

Lapsi- ja perhejärjestöjä sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimijoita kuullaan perhevapaauudistuksen valmistelussa. Osallistumistavat tarkentuvat myöhemmin.

Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan aikaisintaan vuonna 2021.

Lisätietoja

johtaja Liisa Siika-aho, p. 0295 163 085