Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työttömälle lisää mahdollisuuksia täyttää aktiivimallin vaatimukset

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 28.12.2018 12.06
Tiedote 223/2018

Hallitus laajentaa niiden toimijoiden joukkoa, joiden järjestämä työllistymistä tukeva toiminta hyväksytään aktiivimallin edellyttämäksi aktiivisuudeksi. Hallitus antoi asiaa koskevan asetuksen 28.12.2018. Muutokset tulevat voimaan 1.4.2019.

Hallitus päätti keväällä pitämässään kehysriihessä, että aktiivimallissa aktiivisuutta kerryttävää toimintaa järjestävien toimijoiden piiriä laajennetaan. Työttömien työnhakijoiden työllistymistä tukevaa valmennusta järjestetään myös muiden kuin työvoimaviranomaisten toimesta. Tällä hetkellä tällainen muiden toimijoiden järjestämä valmennus ei kerrytä aktiivimallin mukaista aktiivisuutta, vaikka valmennuksen sisältö vastaisi työvoimaviranomaisen järjestämiä tai sen hankkimia valmennuksia.

Jatkossa muun muassa kunnan, kuntayhtymän, Työttömien Keskusjärjestö ry:n tai sen jäsenyhdistyksen tai julkista rahoitusta saavan rekisteröidyn yhdistyksen järjestämä toiminta voisi kerryttää aktiivisuutta. Myös ammattiliiton tai ammattijärjestön tai näiden yksin tai yhdessä perustama säätiö tai muu yhdistys voisi järjestää toimintaa joka olisi aktiivisuutta kerryttävää. Lisäksi työnantajan järjestämä muutosturvakoulutus kerryttäisi osallistujalle aktiivisuutta.

Jos toiminnan järjestäjänä on rekisteröity yhdistys, niin sen tulee saada julkista rahoitusta työllistymistä tukevan toiminnan järjestämistä varten. Rekisteröidyillä yhdistyksillä on oltava valmiuksia yksin tai yhdessä muiden toimijoiden kanssa järjestää sellaista valmennusta, joka tosiasiassa tukee osallistujien työllistymistä. 

Asetuksessa tarkoitetut toimijat voivat järjestää työllistymistä tukevan toiminnan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Muu toimija voi olla myös sellainen toimija, jonka itsenäisesti järjestämänä kyseistä toimintaa ei huomioitaisi aktiivimallissa.

Järjestettävä toiminta työllistymistä tukevaa

Aktiivimallin aktiivisuuden ehdot täyttävä toiminta tulee olla työllistämistä tukevaa. Tämä olisi valmennusta ja valmennusta vastaavaa toimintaa, joka edistää työllistymistä. Muutoksella ei laajenneta sitä, millainen toiminta kerryttää aktiivisuutta. Osallisuutta ja hyvinvointia tukeva toiminta ei edelleenkään ole aktiivimallin mukaista aktiivisuutta kerryttävää toimintaa. Aktiivisuutta ei myöskään kerrytä työpaikkojen hakeminen, työhaastattelut, osallistuminen rekrytointitapahtumiin 

Toimintaa järjestävän olisi aina annettava osallistujalle todistus Todistuksella työttömyysturvan hakija osoittaa työttömyysetuuden maksajalle eli työttömyyskassalle tai Kelalle osallistuneensa työllistymistä tukevaan, aktiivimallissa huomioitavaan toimintaan.

Lisätietoa toiminnan järjestäjistä verkosta

ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus) tuottaa TE-palvelut –verkkosivustolle yleisluonteista tietoa toimijoista että toiminnan sisällöstä. Sivustolle tehdään linkki Suomi.fi palveluun, jonne toiminnan järjestäjät voivat ilmoittavaa järjestämistään työllistymistä tukevasta toiminnasta. TE-palvelut –verkkosivuille tuleva päivitys julkaistaan helmikuussa 2019, jolloin STM ja TEM yhteistyössä työhallinnon kehittämiskeskuksen kanssa järjestävät sidosryhmille eli työttömyyskassoille, Kelalle, TE-toimistoille ja asetuksessa tarkoitetuille toimijoille koulutuksen asetusmuutoksesta.

Lisätietoja

hallitusneuvos Marjaana Maisonlahti, p. 02951 63288, [email protected] (28.12.2018 ja jälleen 7.1.2019 alkaen)
johtaja Liisa Siika-aho, p. 02951 63085, [email protected] (31.12.2018-4.1.2019)

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote: Työttömille mahdollisuus opiskella työttömyysetuutta menettämättä

 
Sivun alkuun