Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Luomutiloilla voi ihailla lampaita ja traktoreita Suomen luonnon päivänä 25.8.

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 21.8.2018 11.01
Tiedote

Yli 40 luomutilaa toivottaa kävijät tervetulleeksi luomuruoan alkulähteille ja tutustumaan toimintaansa luonnon päivänä 25.8. Koko perheen tapahtuma tekee suomalaista luomutuotantoa tutuksi kuluttajille ja tuottajille.

Luomutiloja on tänä vuonna mukana Luonnon päivän tapahtumassa ennätysmäärä, yhteensä 42. Eniten yleisölle avoinna olevia tiloja löytyy Uudeltamaalta, jossa muutamalle pääsee helposti myös julkisilla kulkuneuvoilla. Niin ikään Varsinais-Suomessa tapahtumaan osallistuu useita luomutiloja. Pohjoisin luomutila avaa ovensa Torniossa Lapissa, ja mukana on nyt ensimmäistä kertaa myös opetustila eli Keudan Saaren kartano Mäntsälässä.

Tiedot avoimista luomutiloista ja päivän aikataulusta löytyvät verkosta https://luomu.fi/luonnon-paiva-luomutiloilla-2018/ ja tilat kartalta*. 

Luomutilojen avoimien ovien tapahtuma on osa Suomen luonnon päivää, jota on vietetty elokuun viimeisenä lauantaina vuodesta 2013 lähtien. Se on myös virallinen liputuspäivä.

Esillä suomalaisen luomutuotannon kirjo

Luonnon päivän luomutilatapahtuma nostaa esille suomalaisen luomutuotannon monimuotoisen kirjon. Yleisö pääsee tutustumaan niin luomuviljan, -kasvisten ja -marjojen viljelyyn kuin kasvihuonetuotantoon ja luomukotieläinten kasvatukseen. Teknologiasta kiinnostuneille esitellään pelloilla käytettäviä koneita ja laitteita. 

Tapahtumaan osallistuu tänä vuonna erityisen paljon luomulammastiloja, minkä lisäksi mukana on useita luomunautatiloja sekä yksi luomusikatila. Myös alkuperäisrotuiset kyyttölehmät ovat hyvin edustettuina tapahtuman tilavalikoimassa. Osa avoimista luomutiloista on vanhoja sukukartanoita, osa viljelee biodynaamisesti ja osa edustaa modernia kumppanuusmaataloutta.

Luomutilat järjestävät vierailijoille ohjelmaa omien mahdollisuuksiensa mukaan, esimerkiksi paimenkoiranäytöksiä, poniratsastusta tai traktoriajelua. Monilla tiloilla on tilaisuus rapsutella eläimiä. Tiloilla on myynnissä omia ja lähialueen tuottajien tuotteita sekä kahvila, josta saa ostaa myös pikkupurtavaa.

Suomessa on nyt 5 000 luomutilaa  

Luomutuotanto on Suomessa reippaassa kasvussa. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ennakkotietojen mukaan tänä kesänä luomuun lähti siirtymään lähes 500 uutta maatilaa, mikä on ennätysmäärä. Suomessa on nyt yhteensä 5 000 luomutilaa, ja luomumenetelmillä viljellään lähes 13 prosenttia maan koko peltoalasta. Eniten luomualaa on Pohjois-Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla.

Luomutuotanto eroaa tavanomaisesta maataloudesta siten, että luomussa ei käytetä keinotekoisia torjunta-aineita tai lannoitteita. Luomueläimillä on tavanomaisia eläimiä väljemmät tilat ja ne syövät luomutuotettua rehua. Kaikki luomueläimet, naudat, siat, lampaat ja kanat, pääsevät kesäisin ulos.

Luomutilojen avoimet ovat -tapahtumaa koordinoivat yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriö, Pro Luomu, Luomuliitto, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC sekä Biodynaaminen yhdistys.

Lisätietoja:
maatalousylitarkastaja Leena Seppä, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 16 2373, leena.seppa(at)mmm.fi
tiedottaja Mia Wikström, SLC, p. 050 355 3213, mia.wikstrom(at)slc.fi (ruotsiksi)

Kuvia luomutiloita median käyttöön

* Lisätty linkki karttaan 22.8.

Biotalous Eläimet ja kasvit Luomu Luonto ja ilmasto Lähiruoka Maaseutu Ruoka ja maatalous Tuotantoeläimet
 
Sivun alkuun