Ahtisaari-päivää vietetään sovittelun merkeissä

Opetus- ja kulttuuriministeriö 5.11.2012 10.55
Uutinen

Marraskuussa Martin päivän tienoilla vietettävän Ahtisaari-päivän perinne sai alkunsa vuosi sitten. Päivän tavoitteena on lisätä tietoa riitojen ehkäisemisestä ja ratkaisemisesta niin kansainvälisesti kuin tavallisessa arjessa. Tänä vuonna virallinen juhlapäivä on 8.11.2012 ja päätapahtumapaikkana Helsinki.

Nyt toista kertaa vietettävän Ahtisaari-päivä korostaa rauhanvälityksen ja sovittelun merkitystä arjessa sekä suomalaista rauhanvälitysosaamista.

Ahtisaari-päivän ohjelma jakaantuu kouluille, suurelle yleisölle ja asiantuntijoille suunnattuihin tapahtumiin. Ohjelmassa on mm. koululaissovittelijoiden palkitseminen, Helsingin yliopiston järjestämä yleisötilaisuus sekä asiantuntijaseminaari.

Presidentti Martti Ahtisaari vierailee Ahtisaari-päivänä kahdessa helsinkiläiskoulussa ja osallistuu Helsingin opetusviraston tilaisuuteen, joka järjestetään koululaisten keskuudestaan valitsemien sovittelijoiden kunniaksi.

Kouluissa opetellaan sovittelua – taitoa tarvitaan myös työpaikoilla

Tärkeimpiä keinoja ristiriitojen ratkaisuun ovat ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen. Koulutuksella ja kasvatuksella on tiedon lisäämisessä suuri merkitys. Koulusta asti opeteltuna sovittelu voikin kehittyä yhdeksi kansalaistaidoksi.

Ahtisaari-päivän yhtenä tavoitteena on lisätä tietoa ja taitoa riitojen sovittelusta niin kouluissa, omassa arjessa kuin kansainväliselläkin tasolla.

Vertaissovittelu (verso) on ollut käytössä Suomen kouluissa jo yli kymmenen vuoden ajan. Tänä vuonna myös päiväkoteihin on alettu kouluttaa omia vertaissovittelun ohjaajia. Ideana sovittelussa on selvittää ristiriitoja keskustelemalla. Riitaantuneiden osapuolten kohtaamisessa on paikalla puolueeton sovittelija, joka esimerkiksi kouluissa on toinen oppilas.

Taitoja tarvitaan myös työyhteisöissä. Suomen sovittelufoorumi SSF järjestää Helsingissä seminaarin työyhteisösovittelusta. Verso-kouluttajat ovat mukana myös Kuopion Martti Ahtisaaren koulun avoimessa yleisötilaisuudessa, jossa keskustelun teemana on, kuinka sovitteleva kulttuuri voi lisätä erilaisten yhteisöjen hyvinvointia.

Yhteiskuntarauha keskustelun aiheena

Yhteiskuntarauhasta keskustellaan Helsingin yliopiston Ahtisaari-päivän yleisötilaisuudessa. Ajatuksiaan ja kokemuksiaan yleisölle jakavat presidentti ja CMI:n hallituksen puheenjohtaja Martti Ahtisaari, ihmisoikeusjuristi Jarna Petman Helsingin yliopistosta sekä toimittaja, kirjailija ja dokumenttiohjaaja Elina Hirvonen. Tilaisuutta voi seurata suorana myös verkossa.

CMI ja Ulkopoliittinen instituutti järjestävät 9.11. osana Ahtisaari-päivää asiantuntijaseminaarin, joka kokoaa yhteen kansainvälisiä asiantuntijoita rauhanvälittämisen ja konfliktinratkaisun saralta.

Kansainväliset asiantuntijat keskustelevat epävakaan taloustilanteen vaikutuksista rauhanvälitykseen Paneeliin osallistuvat presidentti Martti Ahtisaari, Open Society Instituten perustaja George Soros, BBC:n kirjeenvaihtaja Lyse Doucet ja YK:n valvontaoperaatiosta vastannut kenraali Robert Mood.

Kommenttipuheenvuoron esittävät kehitysministeri Heidi Hautala ja ulkoministeri Erkki Tuomioja. Yritysten ja kansalaisyhteiskunnan näkökulmaa keskusteluihin tuovat kommenttipuheenvuorojen esittäjinä toimitusjohtaja Anne Berner ja olympiamitalisti Silja Lehtinen.

 

Lisätietoa Ahtisaari-päivästä ja sen vietosta  www.ahtisaaripaiva.fi