Pohjoisen ulottuvuuden kulttuuriyhteistyö hahmottumassa
Kahdeksan EU-maan, Euroopan unionin komission, Venäjän, Norjan ja Islannin välisen kulttuuriyhteistyön käytännön toimintamuodot alkavat hahmottua. Viime vuonna kulttuurikumppanuuden asioita hoitava sihteeristö aloitti toimintansa Kööpenhaminassa Pohjoismaiden ministerineuvoston yhteydessä.
Pohjoisen kulttuurikumppanuuden yhteinen nettisivusto avattiin huhtikuun alussa. Sivusto julkaisee ajankohtaisia luovan talouden uutisia Pohjoismaiden, Luoteis-Venäjän ja Itämeren alueelta (pohjoisen ulottuvuuden alueelta). Lisäksi sivustolla tiedotetaan kulttuurikumppanuuden partnereista, verkostoista, tapahtumista, projekteista ja julkaisuista.
Suomalaiset luovien alojen toimijat voivat saada kulttuurikumppanuuden sivuston kautta kansainvälistä näkyvyyttä tapahtumilleen ja monenvälisille yhteistyöhankkeilleen.
Parhaillaan kulttuurikumppanuuden toimintaohjelmaa hiotaan vuoden 2012 puheenjohtajamaana toimivan Suomen johdolla.
Huhtikuussa Pietarissa järjestetään kahta kulttuurikumppanuusselvitystä käsittelevät seminaarit. Ensimmäisessä seminaarissa 25.4. on aiheena Venäjän alueen muinaiset viikinkien kauppareitit ja niiden kulttuurimatkailullinen kehittäminen. Jälkimmäisessä seminaarissa (26.4.) keskustellaan Luoteis-Venäjän musiikkiteollisuuden nykytilasta ja kehitysnäkymistä.
Pohjoisen ulottuvuuden kulttuurikumppanuuden perustamisasiakirja allekirjoitettiin toukokuussa 2010 Euroopan unionin komission, Venäjän, Norjan, Islannin ja kahdeksan EU-maan kesken.
Kulttuurikumppanuuden keskeisenä tavoitteena on kehittää luovien toimialojen monenvälistä yhteistyöstä pohjoisen ulottuvuuden alueella, kasvattaa luovien alojen kansantaloudellista painoarvoa sekä vahvistaa niiden kansainvälistä kilpailukykyä. Kulttuurikumppanuuden keskeisenä tehtävänä on kehittää luovien alojen rahoitukseen liittyvää yhteistyötä sekä edistää public / private -kumppanuuksien syntyä.
Kumppanuus rahoitetaan jäsenmaiden vapaaehtoisten maksujen EU:n komission hanketuen avulla. Kumppanuuden tärkeänä rahoittajana toimii myös Pohjoismaiden ministerineuvosto.
Linkkejä:
> Pohjoisen ulottuvuuden kulttuurikumppanuuden verkkosivut
> Lisätietoja Pietarin seminaareista