Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Uusi varhaiskasvatuslaki hyväksytty eduskunnassa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 27.6.2018 15.32
Tiedote
Kuva: Joonas Vohlakari

Eduskunta hyväksyi keskiviikkona uuden varhaiskasvatuslain. Uusi laki vahvistaa varhaiskasvatuksen laatua nostamalla henkilöstön koulutustasoa ja selkiyttämällä tehtävänimikkeitä. Lapsen etu nostetaan keskeiseksi. Varhaiskasvatusta suunniteltaessa ja järjestettäessä on huomioitava lapsen etu. Lasta on myös suojattava väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Varhaiskasvatuslaki tulee voimaan 1.9.2018.

Henkilöstön osaamistasoa nostamalla edistetään varhaiskasvatuksen korkeaa laatua. Tulevaisuudessa päiväkodeissa työskentelee moniammatillisena tiiminä varhaiskasvatuksen opettajia, varhaiskasvatuksen sosionomeja ja lastenhoitajia. Vuonna 2030 päiväkodeissa vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, josta vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus.

Lain tullessa voimaan opettajien, lastenhoitajien sekä johtajien kelpoisuudet nykyisiin tehtäviin säilyvät. Sama koskee henkilöitä, jotka lain voimaan tullessa opiskelevat tai on hyväksytty opiskelemaan alaa.

– Tutkimustieto varhaisten vuosien merkityksestä kasvaa koko ajan. Varhaiskasvatus vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa, ehkäisee syrjäytymistä ja tukee oppimisvalmiuksien kehittymistä jokaiselle. Jokaisen vanhemman on voitava luottaa varhaiskasvatuksen  korkeaan laatuun, ja henkilökunnan osaamisella on selvä linkki juuri laatuun,  sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Hallitus on varannut vuosille 2018 - 2021 yhteensä 28 miljoonaa euroa varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteen kehittämiseen. Varhaiskasvatuksen opettajien aloituspaikkoja yliopistoissa lisätään tuhannella.

Tiedon siirto varhaiskasvatuksen, viranomaisten ja kodin välillä helpottuu. Lain muutoksen myötä otetaan käyttöön varhaiskasvatuksen tietovaranto Varda, johon tallennetaan varhaiskasvatuksen järjestäjiä, henkilöstöä, perhettä ja lasta koskevia tietoja, joita viranomaiset tarvitsevat toteuttaessaan lakisääteisiä viranomaistehtäviään. Muutos tuottaa ajanmukaista, luotettavaa, kattavaa ja vertailtavaa tietoa eri tahojen käyttöön. Tietovarannon tietojen tallentaminen alkaa vuoden 2019 alusta.

Lisätietoja:

- opetusneuvos Kirsi Alila (OKM), puh. 02953 30365

- (9.7. alkaen): opetusneuvos Tarja Kahiluoto (OKM), puh. 02953 30386

- erityisasiantuntija Marjaana Larpa (OKM), puh. 02953 30350

- varhaiskasvatuksen tietovaranto: Tero Huttunen (OKM), puh. 02953 30219

- opetusministerin erityisavustaja Heikki Uusitalo, puh. 02953 30164

Koulutus Sanni Grahn-Laasonen Varhaiskasvatus
 
Sivun alkuun