Hyppää sisältöön

Demokratiapalkinto jaettiin Ihmisoikeusliitolle ja Naistoimittajille

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 9.10.2018 12.30
Tiedote

Oikeusministeriön vuoden 2018 Demokratiapalkinto jaettiin tänään Ihmisoikeusliitto ry:lle ja Naistoimittajat ry:lle. Palkinnon tämänvuotisena teemana on demokratia- ja ihmisoikeuskasvatus. Oikeusministeri Antti Häkkänen luovutti palkinnon valtakunnallisessa Demokratiapäivässä Kuntatalolla.

Palkittavat valitsi raati, johon kuuluivat presidentti Tarja Halonen ja professori Arto Kallioniemi Helsingin yliopistosta.

Ihmisoikeusliitto ry palkittiin perusteellisesta työstä Ihmisoikeudet.net-sivuston uudistamisessa. Uudistus tehtiin Ihmisoikeusliiton, opiskelijoiden ja opettajaryhmän yhteistyöllä.

- Helposti lähestyttävä ja saavutettava uusi sivusto tuo ihmisoikeuskasvatuksen osaksi koulujen arkea ja helpottaa opettajien työtä tarjoamalla pedagogisesti laadukasta materiaalia niin suoraan nuorille kuin opettajillekin. Sivusto voi myös kannustaa järjestöjä ja oppilaitoksia yhteistyöhön, mikä on demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen kannalta tärkeää, sanoo presidentti Tarja Halonen.

Naistoimittajat ry palkittiin koulutusyhteistyöstä Afganistanissa paikallisen naistoimittajaverkoston kanssa Learning together -hankkeessa.

- Pitkäjänteinen toiminta on tavoittanut noin 500 afganistanilaista naistoimittajaa. Yhteistyö on vahvistanut toimittajien ammattitaitoa, selkiyttänyt median, demokratian ja kansalaisyhteiskunnan rooleja sekä antanut toimittajille valmiuksia käsitellä demokratiaan ja ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä omassa työssään, kertoo professori Arto Kallioniemi.

Palkinnon avulla oikeusministeriö halusi nostaa esiin kansalaisyhteiskunnan hyviä käytäntöjä demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen edistämiseksi ja kiittää kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Demokratiapalkinnon kriteerit täyttäviä ehdotuksia saatiin 17. Nyt viidettä kertaa myönnettävä palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa, ja se jaettiin kahden toimijan kesken.

Demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksella tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista koulutusta, kasvatusta tai tiedotusta, joka pyrkii antamaan ihmisille valmiuksia kehittää omia asenteitaan ja toimintatapojaan ihmisoikeusmyönteisen kulttuurin vahvistamiseksi. Se voi pyrkiä myös antamaan ihmisille valmiuksia käyttää ja puolustaa demokraattisia oikeuksiaan ja vastuitaan yhteiskunnassa monimuotoisuutta arvostaen.

Demokratiapalkinnon koordinoimisesta vastaa oikeusministeriö. Vuonna 2018 yhteistyössä olivat mukana opetus- ja kulttuuriministeriö, Valtion nuorisoneuvosto, Opetushallitus, Ihmisoikeuskeskus sekä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry.

Lisätietoja:

asiantuntija Liisa Männistö, puh. 0295 150231, [email protected]

erityisasiantuntija Maria Wakeham-Hartonen, puh. 0295 150416, [email protected]

Lisää tietoa Demokratiapalkinnosta oikeusministeriön verkkosivuilla.