Valtakunnallinen suurtapahtuma Integration 2018 vastaa kotouttamiskentän tarpeisiin
Kotouttamisen valtakunnallinen suurtapahtuma Integration 2018 tuo 18.–19.9. yhteen kotouttamisen asiantuntijoita ja monikulttuurisuuden parissa työskenteleviä osaajia niin julkiselta, yksityiseltä kuin kolmannelta sektorilta. Tapahtuma tuo kotouttamisen laajan kentän yhteen ja tarjoaa monipuolista ja innovatiivista ohjelmaa kotouttamistyön eri sektoreilta.
Kotouttamisen parissa tehdään valtavasti tärkeää työtä, mutta tekijät harvoin kokoontuvat saman katon alle. Kotouttamisen kentällä tehdään myös päällekkäistä työtä, eikä parhaita käytäntöjä aina saada jaetuksi tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Tähän tapahtumasta päävastuussa olevat työ- ja elinkeinoministeriö, sisäministeriö ja Helsingin kaupunki sekä muut mukana olevat kotouttamistoimijat haluavat saada muutoksen.
– Tapahtuma on merkittävä myös EU-rahoittajien näkökulmasta, sillä Euroopan komissio on peräänkuuluttanut eri rahoitusvälineiden synergioiden edistämistä ja kumppanuuksien vahvistamista viranomaisten, kolmannen sektorin ja yritysmaailman välillä, erityisasiantuntija Kristiina Mauriala sanoo.
Kotouttamispalveluiden tarve on kasvanut kun Suomessa asuva ulkomaalaisväestö lähes kaksinkertaistui 2000-luvulla ja maahanmuutto kasvaa edelleen voimakkaasti. Helsingin Kulttuuritalolla järjestettävässä Integration 2018 -tapahtumassa kotouttamista tarkastellaan etenkin työllisyyden, koulutuksen, osallisuuden, peruspalveluiden ja pakolaisten vastaanoton näkökulmista.
Integration 2018 järjestetään kotouttamistoimijoiden yhteistyönä
Kaksipäiväinen, tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä tapahtuma on kotouttamiskentän yhteisponnistus. Ministeriöiden ja kaupunkien lisäksi mukana on järjestöjä ja hankkeita. Mukana olevien toimijoiden listauksen löydät tapahtuman verkkosivuilta.
Tapahtuman ilmoittautuminen on avautunut 14.6. ja tapahtuma on avoin kaikille kotouttamisen parissa työskenteleville.
Lisätietoja:
erityisasiantuntija Kristiina Mauriala, p. 0295 488 266 [email protected]
erityisasiantuntija Elina Sillanpää, p. 0295 488 275 [email protected]