Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Alueiden kasvun ja kilpailukyvyn tukemiseen 348 miljoonaa euroa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 8.2.2018 13.42
Tiedote

Hallitus päätti 8.2.2018 vuoden 2018 EU:n rakennerahastojen ja valtion rahoituksen jaosta. Samalla jaettiin myös tämän vuoden tuet alueellisille innovaatioille ja kokeiluille.

Rakennerahastojen avulla tuetaan kestävää kasvua ja työllisyyden edistämistä. Nyt jaettiin Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) varoja 338 miljoonaa euroa alueille.

-Nyt jaettavalla rahoituksella voidaan tarttua niihin haasteisiin ja ongelmakohtiin, jotka maakunnat ovat omalla alueellaan nostaneet juuri nyt keskeisimmiksi. Iloista on, että tämän vuoden osalta rakennerahasto-ohjelma on ylittänyt lähes kaikki sille asetetut välitavoitteensa, toteaa elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Rakennerahastotoiminta etenee vauhdikkaasti

Seitsemän vuotta kestävä ja vuonna 2020 päättyvä nykyinen rakennerahasto-ohjelmakausi on edennyt puoliväliin. Tuella on saatu aikaan runsaasti uusia työpaikkoja ja yritykset ovat tuen ansiosta voineet kasvattaa liikevaihtoaan, palkata uutta henkilöstöä tai kehittää markkinoille uusia tuotteita.

Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla EU:n tuella on kehitetty ohuita ja taipuisia ledikalvoja, joita voidaan käyttää esimerkiksi linja-autojen ja junien tuulilaseissa. Nyt maailman ensimmäinen automatisoitu ledikalvojen valmistus alkaa Flexbrightin uudella Oulun tuotantolinjalla.

Työttömien ja työelämän ulkopuolella olevien aseman parantamiseen keinona jatkuu esimerkiksi Ohjaamo-toiminta.

AIKO sysää liikkeelle uutta liiketoimintaa

Alueellisten innovaatiot ja kokeilut -toimenpide (AIKO) tukee alueiden vahvuuksiin perustuvaa uudistumista kasvun ja työllisyyden varmistamiseksi. Rahoitus on auttanut alkuun lähes 200 uutta kehitysprosessia joka puolella Suomea. Puolet tuesta käytetään valtion sekä kaupunkien, kasvukäytävien ja teemaverkostojen kasvusopimuksiin ja toinen puoli maakuntien ennakoidun rakennemuutoksen toimiin.

Viimeiselle toteutusvuodelle rahoitusta on 10 miljoonaan euroa. Tuella on esimerkiksi käynnistetty Kivijärvellä elämyksellinen pohjoismaiseen traditioon nojautuvan, uudenlaisen loma-asumisen suunnittelu. Pohjois-Karjalassa on luotu Kasvuverkosto, joka haastaa teknologia-alan yritykset oppimaan ja kasvamaan maakunnista maailmalle.

Pääkaupunkiseudulla kasvusopimusrahoituksella toteutetaan ainutlaatuinen ilmanlaadun havainnointi- ja ennustejärjestelmä, joka toimii kansainvälisenä, vientiä ja uutta liiketoimintaa tukevana kotimarkkinareferenssinä.

Määrärahojen jakautuminen eri alueille löytyy TEM:n verkkosivuilta osoitteesta tem.fi/maararahajaot

Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Johanna Osenius, TEM, p. 029 506 4937

 
Sivun alkuun