Hyppää sisältöön

Laki yrittäjien oikeudesta työttömyysturvaan tulee voimaan 8.4.2020

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 7.4.2020 16.58
Tiedote

Yrittäjät voivat saada väliaikaisesti työmarkkinatukea koronavirusepidemian aiheuttaman äkillisen ja yllättävän kysynnän heikkenemisen vuoksi. Ratkaisu koskee kaikkia yrittäjiä riippumatta yritystoiminnan muodosta. Laki on voimassa 30.6.2020 asti.

Hallitus antoi 2.4.2020 eduskunnalle esityksen laiksi yrittäjien työttömyysturvaoikeuden väliaikaisesta järjestämisestä. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen 6.4.2020. Tasavallan presidentti vahvisti lain 7.4.2020.

– Poikkeukselliset olosuhteet edellyttävät poikkeuksellisia ja ripeitä toimia. On hienoa, että lakimuutos saadaan näin nopeasti voimaan. Tavoitteenamme on turvata yrittäjien toimeentulo tässä erittäin vaikeassa tilanteessa, työministeri Tuula Haatainen sanoo.

– Yrittäjiin kohdistuvien paineiden helpottamiseksi tukea on mahdollista hakea ja saada takautuvasti, jos edellytykset vain täyttyvät, ministeri Haatainen kertoo.

Työmarkkinatukea voidaan maksaa ajalta 16.3.2020–30.6.2020. Jos yrittäjä rekisteröityy työnhakijaksi viimeistään 15.4.2020, hänellä on oikeus työmarkkinatukeen työnhakua edeltävältä ajalta 16.3.2020 alkaen, vaikka työnhaku ei olisi voimassa. Tukea voi kuitenkin saada vasta siitä alkaen, kun edellytykset täyttyvät.

Millä edellytyksillä yrittäjä saa työmarkkinatukea?

Työmarkkinatuen saaminen edellyttää, että

  • yrittäjän päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt tai
  • yritystoiminnasta saatava tulo on vähemmän kuin 1 089,67 euroa kuukaudessa siinä jokaista yrittäjänä työskentelevää henkilöä kohti.

Päätoimisen työskentelyn päättymisen tai tulon vähentymisen tulee johtua koronavirusepidemiasta.

Tuen saaminen ei edellytä yritystoiminnan lopettamista.

Miten yrittäjä hakee työmarkkinatukea?

Työmarkkinatuen maksaminen edellyttää, että henkilö ilmoittautuu työnhakijaksi TE-toimistoon ja hänen oikeudestaan työmarkkinatukeen annetaan työvoimapoliittinen lausunto Kelalle.

Käytännössä prosessi menee näin:

  1. Yrittäjä ilmoittautuu työnhakijaksi TE-toimistoon ja antaa selvityksen päätoimisen työskentelyn päättymisestä tai tulon vähentymisestä koronavirusepidemiasta johtuen.
  2. TE-toimisto antaa yrittäjän oikeudesta työmarkkinatukeen työvoimapoliittisen lausunnon Kelalle.
  3. Yrittäjä hakee työmarkkinatukea Kelasta.
  4. Kela maksaa työmarkkinatukea yrittäjälle.

Nopein ja vaivattomin tapa ilmoittautua työnhakijaksi on käyttää siihen TE-palvelujen Oma asiointi -verkkopalvelua. Oma asiointi -palveluun pääsee te-palvelut.fi-sivustolta tai menemällä suoraan osoitteeseen: https://asiointi.mol.fi/omaasiointi. Työmarkkinatuen hakeminen hoituu Kelan verkkopalvelussa kela.fi.

Lisätiedot:

hallitussihteeri Eeva Vartio, TEM, p. 0295 047 082 (median kysymykset)

TE-palvelujen valtakunnallinen henkilöasiakaspalvelu, p. 0295 025 500 (yrittäjien kysymykset, huom. palvelussa on suuren kysynnän vuoksi ruuhkaa, käytäthän ensisijaisesti mahdollisuuksien mukaan sähköisiä palveluita)