Hyppää sisältöön

Työ- ja elinkeinoministeriö vastaanotti raportin Business Finlandin koronatukien tarkastuksesta

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 8.5.2020 11.27
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriö on saanut BDO Audiator Oyltä tilaamansa tarkastusraportin Business Finlandin myöntämästä liiketoiminnan kehitysrahoituksesta koronaviruksen aiheuttamissa häiriötilanteissa.

– Päähavainto tarkastuksen perusteella on se, että Business Finland on myöntänyt koronatukea säädösten mukaisesti. Tarkastuksessa on löytynyt yksittäistapauksia, joissa tuen myöntämisen kriteerit eivät ole täyttyneet. Näihin tietenkin puututaan. Kokonaiskuva kuitenkin on se, että tuki on saavuttanut hakijat kriteerit täyttäen ja lainsäädännön mukaisesti, kertoo johtaja Antti Joensuu työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Tarkastuksen kohteena olivat käsittelyprosessin asianmukaisuus ja päätösten säädöstenmukaisuus, myöntö- ja hylkäysperusteet, hakemusmäärät ja käsittelyajat sekä myönnetyn rahoituksen aiottujen käyttökohteiden sääntöjenmukaisuus. Tarkastuksen tavoitteena oli lisäksi selvittää mm. ovatko rahoituskriteerit selkeät ja hyvin viestitty.

Koronatukien myöntäminen pääosin onnistunutta, yksittäistapauksissa tukea myönnetty kriteerien vastaisesti

Rahoituskriteerit perustuvat EU-valtiotukisääntöihin, kansalliseen lainsäädäntöön, sekä Business Finlandin rahoituskäytäntöihin. Oleellisilta osin kriteerit ovat pysyneet samoina häiriötilanteen rahoituksen ajan. Merkittävin tulkinnan muutos perustuu verovelan käsittelyyn hakemushetkellä, jota on löyhennetty siten, että maksusuunnitelman sijasta verovelkaa ei saa olla ulosotossa. Tämä johtuu verohallinnon ruuhkautuneesta verojen maksusuunnitelmien käsittelystä.

Tarkastuksen perusteella Business Finland on viestinyt ja neuvonut hakijoita rahoituspalveluista ja -kriteereistä asianmukaisesti.

Business Finland arvioi hakemusten rahoituskelpoisuuden osalta erityisesti miten toiminnan kehittäminen on kuvattu. Rahoitushakemuksiin kuvatut kehittämistoimenpiteet ja koronaepidemian vaikutus on tulkittu matalalla kynnyksellä, mikä on aiheuttanut tulkinnanvaraisuutta erityisesti kehittämisen ja varsinaisen liiketoiminnan välillä.

Tarkastuksen perusteella BF ei ole rahoittanut sellaista yhtiötä, joka rahoituspäätöksen ajankohtana olisi asetettu konkurssiin tai yrityssaneerausmenettelyyn maksukyvyttömyyden vuoksi, tai jolla olisi ulosotossa verovelkaa, tai joka olisi menettänyt yli puolet merkitystä osakepääomastaan kertyneiden tappioiden vuoksi. Tarkastuksessa on tullut esille yksittäisiä tapauksia, joissa kommandiittiyhtiön oman pääoman riittävyyttä ei ole dokumentoidusti varmennettu. Havaitut puutteet eivät ole merkityksellisiä, kun ottaa huomioon rahoitettujen avustusten kappale- ja euromäärät.

Rahoituksen hakemisessa ja käsittelyssä on painotettu käsittelyn helppoutta, yksinkertaisuutta ja nopeutta. Tarkastuksen mukaan tässä on käsittelyprosessin osalta olennaisilta osin onnistuttu.

Tarkastuksen perusteella myöntö- ja hylkäyspäätöksiä on pääsääntöisesti perusteltu annettujen ohjeiden ja kriteerien mukaisesti.

– Yksi osa riskienhallintaa on loppuraportointivaihe, jossa yritys raportoi tehdyn projektin sisällön ja kustannusten syntymisen, sanoo johtaja Joensuu. Tässä vaiheessa on mahdollista keskeyttää maksatus ja periä jo myönnetty rahoitus takaisin, mikäli yritys on toiminut päätöksen ehtojen vastaisesti.

Lisätiedot:
johtaja Antti Joensuu, TEM, p. 029 506 3697