Hyppää sisältöön

Työmarkkinaennuste: Suhdanne kääntyy ja työmarkkinat hiipuvat

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 14.5.2019 10.03
Tiedote
Työttömien määrän kehitys vuoteen 2021

Työmarkkinakehitys oli vuonna 2018 poikkeuksellisen suotuisaa. Nyt käsillä on hiipumisen merkkejä. Työllisyyden kasvun ennustetaan puolittuvan edellisvuoteen verrattuna sekä tänä että ensi vuonna.

Tuoreen työmarkkinaennusteen mukaan työllisyys kasvaa vuonna 2019 noin 35 000 henkilöllä viime vuoteen verrattuna ja vuonna 2020 enää noin 15 000 henkilöllä. Myös työttömyyden lasku taittuu.

Työllisyysaste kasvaa ja työttömyysaste laskee vielä ensi vuonna

Työllisyysaste kasvaa tänä vuonna 72,8 prosenttiin ja ensi vuonna 73,4 prosenttiin. Kohtaanto-ongelmat, rakenteellinen työttömyys ja väestön ikärakenteen muutos alkavat jo rajoittaa työllisyyden kasvua. Työllisyyskasvu rakentuu pelkästään palvelusektorin varaan.

Työvoima kasvaa tänä ja ensi vuonna 7 000 hengellä, mikä on selvästi edellisvuotta vähemmän. Työvoimaosuus kasvaa edelleen nousten 66,6 prosenttiin tänä vuonna ja 66,7 prosenttiin ensi vuonna.

Kun työvoiman koko ei enää juuri kasva, tulee suurin osa työllisten määrän kasvusta suoraan työttömistä. Keskimääräinen työttömyysaste laskee tänä vuonna 6,3 prosenttiin ja ensi vuonna 6,0 prosenttiin.

Nuorisotyöttömyyden lasku pysähtyy

Työttömien työnhakijoiden (työnvälitystilasto) määrän edellisvuosien raju lasku on taittumassa ja ennustetta on korjattu aiempaa pessimistisemmäksi. Erityisen suuri käänne on tapahtunut nuorisotyöttömyydessä: alle 25-vuotiaiden nuorten työttömien määrä uhkaa jäädä noin 30 000 henkeen, mikä on noin 10 000 enemmän kuin vuonna 2008 ennen finanssikriisiä.

Työttömien työnhakijoiden (työnvälitystilasto, TEM) määrän kehitys työmarkkinaennusteen mukaan

 Vuonna 2019     Muutos vuoteen 2018    Vuonna 2020    Vuonna 2021  
Työttömiä työnhakijoita    235 000   - 21 000    223  000  214 000
Pitkäaikaistyöttömiä    63 000   - 13 000  58 000     54 000
Alle 25-vuotiaita työttömiä    30 000  - 2 000  29 000   29 000

Pitkäaikaistyöttömien kokonaismäärä vähenee edelleen lähivuosina, mutta uusien pitkäaikaistyöttömien määrä ei enää laske. Täten myös pitkäaikaistyöttömyyden lasku hiipuu.

Työ- ja elinkeinoministeriön lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste perustuu aikasarja-analyysiin, jossa hyödynnetään suhdanneindikaattoreiden, työmarkkinatilastojen ja politiikkainformaation lisäksi valtionvarainministeriön bruttokansantuote-ennustetta sekä Tilastokeskuksen väestöennusteita. Ennuste julkaistaan kahdesti vuodessa.

Lisätiedot:

erityisasiantuntija Erno Mähönen, TEM, p. 050 460 0066 (työvoiman kysyntä, työttömät työnhakijat)
erityisasiantuntija, Liisa Larja, TEM, p. 050 4007352 (työvoiman tarjonta)