Hyppää sisältöön

Maanteiden ja rautateiden runkoväylistä valmistellaan päätöstä

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2017 9.15
Tiedote

Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää virkamiesvalmistelun päätöksestä, jolla linjattaisiin valtakunnallisesti merkittävästä liikenneverkosta. Päätöksellä vahvistettava liikenneväylien runkoverkko yhdistäisi valtakunnallisesti ja kansainvälisesti suurimmat keskukset ja solmukohdat.

- Päätöksen liikenteen runkoverkoista on tarkoitus toimia liikenneverkkojen pitkäjänteisen kehittämisen sekä alueiden käytön suunnittelun ja kehittämisen lähtökohtana. Elinkeinoelämälle päätös puolestaan tarjoaisi tärkeää tietoa toiminnan suunnittelun tueksi, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Päätöksen valmistelussa huomioidaan alueiden erilaiset tarpeet runkoverkolle. Runkoverkko perustuu jo olemassa olevaan tie- ja rautatieverkostoon.

Runkoverkkopäätös toimisi maakuntakaavoituksen ja liikennejärjestelmän pitkäjänteisen suunnittelun lähtökohtana ja edistäisi elinkeinoelämän kilpailukykyä sekä eri alueiden saavutettavuutta. Lisäksi päätös tukisi EU:n TEN-T linjausten päivitystä Suomen osalta.

Päätös valtakunnallisesta runkoverkosta valmistellaan yhteistyössä eri alueiden edustajien ja sidosryhmien kanssa. Osana valmistelua alkuvuodesta 2018 järjestetään lausuntokierros sekä kuulemistilaisuuksia eri puolilla Suomea. Päätöksen runkoverkoista on tarkoitus valmistua kevään 2018 aikana.

Runkoväylien määrittelyn lähtökohtana ovat muun muassa Liikenneviraston koostamat tiedot eri kaupunkiseutujen väestöstä ja työssäkäyntialueista, alueiden elinkeinorakenteesta, lentoasemien, satamien ja logistiikka- alueiden yhteyksistä sekä liikenteestä. Määrittelyssä huomioidaan sekä nykytilanne että ennusteet tulevasta kehityksestä.

Lisäksi valmistelutyössä hyödynnetään ajantasaista seuranta- ja tutkimustietoa muun muassa liikennemäärien kehityksestä sekä jo aiemmin tehtyjä selvityksiä ja sidosryhmien kuulemisia. Valmistelutyön aikana on tarkoitus määritellä myös runkoverkon palvelutaso.

Maantielain sekä ratalain mukaan osa liikenneväylistä voidaan määritellä runkoväyliksi liikenne- ja viestintäministeriön päätöksellä. Valmistelu liittyy myös valtioneuvoston valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita koskevaan päätökseen, jossa on asetettu yhteysverkostoja koskevia tavoitteita. Näitä ovat muun muassa olemassa olevien valtakunnallisesti merkittävien ratojen ja maanteiden jatkuvuus ja kehittämismahdollisuudet.

Lisätietoja:

yksikön johtaja Risto Murto, p. 040 505 3320, liikenne- ja viestintäministeriö

johtaja Matti Levomäki, p. 0295 34 3893, Liikennevirasto

Anne Berner