Hyppää sisältöön

Postitoimiluvista luovutaan

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 2.6.2016 13.48
Tiedote

Valtioneuvoston myöntämistä postitoimiluvista luovutaan. Jatkossa kirjelähetyksiä koskeva postitoiminta edellyttää ilmoitusta Viestintävirastolle.

Hallitus esitti postilain muutoksen vahvistamista 2. kesäkuuta. Laki tulee voimaan 9. kesäkuuta. Postilain muutoksella toteutetaan hallituksen norminpurun kärkihanketta.

Postimarkkinat avattiin kilpailulle periaatteessa jo vuonna 1994, mutta lopullisesti postidirektiivin ja sitä kautta postilain voimaantulon myötä vuonna 2011. Toimintaympäristön muuttuessa haetaan joustavuutta myös postitoimintaan. Postiyritysten on helpompi päästä alalle ja käynnistää toiminta kun hallinnollisesti raskaasta toimilupajärjestelmästä luovutaan.

Ilmoituksen tekeminen Viestintävirastolle koskee vain niitä yrityksiä, jotka käynnistävät toimintansa lain voimaantulon jälkeen. Nykyisten toimiluvanhaltijoiden ei tarvitse tehdä ilmoitusta toiminnan aloittamisesta.

Ennen toimilupaehtoihin kuulunut velvoite siitä, että postiyrityksen on merkittävä lähetyksensä siten, että ne ovat tunnistettavissa ja erotettavissa muiden postiyritysten vastaavista lähetyksistä, on siirretty lain tasolle. Virheellisesti jaetut lähetykset on palautettava.

Voimassa oleva yleispalveluvelvollisuus ja siihen liittyvät velvollisuudet säilyvät ennallaan.

Postilakia on tarkoitus uudistaa kahdessa vaiheessa. Toisessa vaiheessa käsitellään esimerkiksi postinumerotietokantojen avaamista ja osoiterekisteritietojen luovuttamista koskevia uudistuksia. Lisäksi toisessa vaiheessa arvioidaan postijakeluverkkoon pääsyä ja yleispalvelun laajuutta.

Lisätietoja:

neuvotteleva virkamies Tomi Lindholm, p. 0295 34 2021

yksikön johtaja Laura Eiro, p. 0295 34 2668