Hyppää sisältöön

Romutuspalkkio ja sähköautojen hankintatuki sekä muuntotuet voimaan 1.1.2018

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 19.12.2017 16.20
Tiedote

Määräaikainen laki romutuspalkkiosta, sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta tulee voimaan 1.1.2018. Yksityishenkilö voi saada tukea uuden vähäpäästöisemmän auton hankintaan romutuspalkkion tai hankintatuen kautta, tai vanhan auton muuntamiseen kaasu- tai etanolikäyttöiseksi.

Laki on voimassa 31. joulukuuta 2021 asti. Romutuspalkkio on kuitenkin käytössä vain 31. elokuuta 2018 asti.

Romutuspalkkio myönnetään alennuksena uuden auton hankinnan yhteydessä

Romutuspalkkiona voi saada tukea 1000 euroa sellaisen uuden henkilöauton hankintaa, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 110 grammaa kilometriä kohden. Uuden etanoli-, kaasu- sekä täyssähkö- ja ladattavien hybridiautojen hankintaa tuetaan 2000 eurolla. Näiden kohdalla ei sovelleta 110 gramman päästörajaa.

Romutuspalkkion saa auton myyntihinnan alennuksena uuden auton hankinnan yhteydessä. Lisäksi autoala voi halutessaan osallistua romutuspalkkioon uuden auton lisäalennuksella.

Romutuspalkkion maksamisen edellytyksenä on, että uuden vähäpäästöisen henkilöauton ostaja vie tukikauden aikana vähintään kymmenen vuotta vanhan, ainakin 12 kuukautta omistuksessaan olleen auton romutettavaksi lailliseen kierrätyspisteeseen. Lisäksi auton on pitänyt olla liikennekäytössä vähintään yksi päivä vuoden 2017 aikana ja romutukseen vietäessä.

Tukea täyssähköauton hankintaan tai pitkäaikaisvuokraamiseen

Täyssähköauton ostajalle tai pitkäaikaisvuokraajalle maksetaan hankintatukea 2000 euroa vuosina 2018-2021. Hankintatukea voidaan myöntää yksityiselle henkilölle joka ostaa tai pitkäaikaisvuokraa vähintään kolmeksi vuodeksi uuden täyssähköauton. Auto saa maksaa enintään 50 000 euroa auton arvonlisävero sekä autovero mukaan laskettuna.

Sähköautojen hankintatuki koskee ainoastaan täyssähköautoja ja sitä ei voi saada päällekkäin romutuspalkkion kanssa. Hankintatuki myönnetään auton myyntihinnan tai vuokran alennuksena.

Yksityishenkilö voi saada tukea henkilöautonsa muuntamiseksi kaasu- tai etanolikäyttöiseksi. Auton kaasukäyttöiseksi muuntamiseksi tukea saa 1000 euroa. Auton etanolikäyttöiseksi muuntamiseen saa tukea 200 euroa. Tuki maksetaan konvertoidun ajoneuvon muutoskatsastuksen jälkeen.

Tukien myöntämisestä vastaa Trafi.

Valtioneuvosto esitti lain vahvistamista 19. joulukuuta. Määräaikainen laki romutuspalkkiosta, sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta edistää hallitusohjelman biotaloutta ja puhtaita ratkaisuja koskevan hankkeen tavoitteiden toteutumista. Esitettyjä tukia on valmisteltu parlamentaarisen liikenneverkon rahoitusta pohtivan työryhmän linjausten mukaisesti. Tuet ovat osa Suomen päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi tehtäviä toimenpiteitä.

Lisätietoja

liikenne- ja viestintäministeriö

yksikön päällikkö Ari-Pekka Manninen p. 050 594 2679

ylitarkastaja Eleonoora Eilittä p. 050 309 9189

Trafi

kehityspäällikkö Tuovi Tervasmäki, p. 040 820 2834, [email protected]