Hyppää sisältöön

Tienvarsimainonta vapautuu elokuun puolivälissä

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 29.6.2016 14.18
Tiedote

Elokuun 15. päivänä voimaan tuleva maantie- ja ratalain muutos helpottaa mainosten ja opasteiden laittamista teiden varteen. Aikaisemmin tähän on tarvittu lupa, mutta jatkossa riittää ilmoittaminen ELY-keskukselle. Laki vahvistettiin 29. kesäkuuta.

Tilapäiset vaali-, huvi- ja hääilmoitukset ja muut vastaavat vapautetaan kokonaan muodollisuuksista. Myös rakennuksessa tai sen lähellä tapahtuvaa liiketoimintaa koskevat mainokset ovat sallittuja ilman ilmoitusta. Mainosten tulee kuitenkin sopeutua ympäristöön, eivätkä ne saa vaarantaa liikenneturvallisuutta.

Pelkkä ilmoitus riittää myös sähkö- ja telekaapeleiden sijoittamiseen tiealueelle silloin, kun työ tehdään lyhyellä tieosuudella.

Lainmuutoksen yhteydessä maanomistajan sekä tien- tai radanpitäjän lunastusoikeudet laajentuvat. Maanomistajilla on jatkossa mahdollisuus vaatia huomattavan haitan korvaamisen sijasta kiinteistönsä lunastusta, jos kiinteistö kärsii huomattavaa haittaa. Vielä toistaiseksi voimassa olevan lain mukaan lunastuksen vaatimiseen on oikeus vain, jos tilukset pienenevät tai pirstaloituvat merkittävästi esimerkiksi uusien liikenneväylien rakentamisen yhteydessä.

Tasoristeysten ja rautateiden turvallisuutta voidaan parantaa, koska uusi laki sallii esimerkiksi myrskytuhojen ja kasvillisuuden korjaamisen ilman maanomistajan lupaa paikoissa, joissa ne heikentävät näkyvyyttä ja turvallisuutta.

Maantie- ja ratalain muutokset tukevat hallituksen norminpurkuhanketta.

Lisätietoja: ylitarkastaja Eeva Ovaska, puh. 0295 34 2354