Pääministeri Lauri Ingmanin II hallituksen ohjelma

Ingmanin ohjelmapuhe valtioneuvoston yleisessä istunnossa 31.5.1924

Tärkeimmäksi tehtäväkseen katsoo hallitus toiminnan valtakunnan itsenäisyyden ja vapauden turvaamiseksi ja sen oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen voimassa pitämiseksi. Mikäli maan sisäinen ja ulkonainen rauhallisuus ja turvallisuus sitä vaatii, tulee hallitus Eduskunnalle esittämään ehdotuksia välttämättömiksi toimenpiteiksi. Sellaisten epäkohtain poistamiseksi, jotka voivat valmistaa maaperää valtionvastaiselle kiihoitukselle ja toiminnalle, on hallitus voimainsa mukaan toimiva.

Puolustuskuntoisuuden vahvistamista ja kehittämistä hallitus pitää mitä tärkeimpänä. Puolustuslaitoksessa vallitsevan siveellisen hengen kohottamisessa, ilmitulleiden epäkohtain perusteellisessa korjaamisessa, kykenemättömäin tai muuten sopimattomien ainesten poistamisessa puolustuslaitoksesta, samoinkuin puolustuslaitoksen kaikenpuolisessa kehittämisessä ja sen varustamisessa, maan varallisuuden rajoissa, kaikilla niillä tarpeilla, jotka isänmaan menestyksellistä puolustamista varten ovat välttämättömät, hallitus näkee mitä tärkeimmän isänmaallisen tehtävän. Hallitus lausuu sen vakavan toivomuksen, että hallitus näissä pyrkimyksissään on saava kaikkien niiden piirien kannatuksen, joille puolustuslaitoksen saattaminen korkean tehtävänsä tasalle on kallis, ja että hallituksen työtä tämän päämäärän hyväksi kaikilla tahoilla tuetaan ja helpotetaan.

Tärkeänä edellytyksenä kaikelle toiminnalle, joka tarkoittaa maamme olojen rauhallista, lainmukaista kehittämistä, on maan tuotannollisen elämän kohottaminen. Hallitus tahtoo toimia niin hyvin maataloudellisen kuin teollisuustuotannonkin tukemiseksi ja vaurastuttamiseksi. Siinä tarkoituksessa hallitus tulee kiinnittämään erityistä huomiota maatalous- samoinkuin muunkin teknillisen ja ammattiopetuksen kehittämiseen. Asutustoimintaa on valtion toimesta tarmokkaasti tuettava ja maatalouden luottotarpeen tyydyttämistä edistettävä. Kotimaisen viljatuotannon kohottamista soveliain keinoin hallitus pitää tärkeänä tehtävänä.

Niiden lukuisain monipuolisten tehtäväin suorittamiselle, joita vallitsevat sosiaaliset olot asettavat valtiovallalle, on hallitus puolestaan omistava kaikkea huolta. Varsinkin hallitus pitää tärkeänä toiminnan niiden raskaiden vaikeuksien helpottamiseksi, jotka rasittavat vähäväkisten elämää niin hyvin maalla kuin kaupungissakin.

Verotaakan keventämistä, varsinkin maaverojen poistamista sekä tulo- ja omaisuusveron lieventämistä hallitus pitää tärkeänä. Valtionvarojen käytössä hallitus tulee noudattamaan ja edistämään tarkkaa säästäväisyyttä, kuitenkin pitäen silmällä, ettei maan taloudellista edistystä, sen sivistystason ylläpitämistä ja edelleen kehittämistä eikä puolustuslaitoksen tehokkaaksi saattamista vaikeuteta. Verotuksen helpottamiseksi hallitus, tilaisuuden siihen ilmaantuessa, on Eduskunnan suostumuksella koettava hankkia varoja valtion pysyviin tuottaviin sijoituksiin, varsinkin rautatierakennuksiin, valtiolainoilla, ensi sijassa ulkomaalaisilla.

Samalla kuin edelleen jatketaan toimintaa viime vuoden raskaan kadon suoranaisten tuhoisain seurausten torjumiseksi, tahtoo hallitus kiinnittää erityistä huomiota katoseutujen väestön elinehtoja jatkuvasti vaikeuttavien syiden poistamiseen. Rajaseutujen henkisestä ja taloudellisesta edistymisestä on hallitus pitävä tarkkaa huolta.

Hallitus kannattaa 20 p:nä heinäkuuta 1906 annetun vaalilain muuttamista siinä tarkoituksessa, että eri valitsijapiirit saisivat niiden saavuttamaa äänimäärää mahdollisimman tarkoin vastaavan edustajamäärän ja että valitsijain kaikissa vaalipiireissä kävisi äänellään kannattaa sitä valitsijaryhmää, johon lukeutuvat.

Uuden läänijaon valmistelua, ottamalla huomioon hallitusmuodon 50 pykälän 3 momentissa olevaa ohjetta, on jatkettava. Esitys asiasta on Eduskunnalle annettava, kun se, valmistelutöiden tultua loppuunsaatetuiksi, osoittautuu valtiotaloudenkin kannalta mahdolliseksi.

Laittoman alkoholiliikkeen estämiseksi on hallitus, samalla kuin viranomaisia muistutetaan heidän velvollisuudestaan kaikella tarmolla toimia lain ja laillisten säännösten voimassapitämiseksi, käyttävä kaikkia sen vallassa olevia keinoja luvattoman väkijuomain maahantuonnin estämiseksi. Aatteellista raittiustyötä on voimakkaasti tuettava. Hallituksen ulkopolitiikan päämääränä on oleva ylläpitää ja edelleen kehittää hyviä, rauhallisia suhteita muihin valtioihin. Tuntien asemansa tuottamaa raskasta vastuunalaisuutta hallitus toivoo, että hallituksen toiminta maan parhaaksi on saava Eduskunnan ja kaikkien isänmaallisten piirien tukea ja kannatusta.