Sosiaali- ja terveysministeriön asetus STM/2019/109

« Raha-asiainvaliokunta 24.10.2019 13.00

Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriön asetukset palkkakertoimesta ja työeläkeindeksistä vuodelle 2020

Ministeri

Krista Kiuru

Esittelijä

Matemaatikko, esittelijä Harri Isokorpi, p. 029 5163429

Asia

Sosiaali- ja terveysministeriön tulee asetuksella antaa ennen marraskuun ensimmäistä päivää seuraavaksi kalenterivuodeksi työntekijän eläkelain 96 §:n mukainen palkkakerroin ja 98 §:n mukainen työeläkeindeksi. Niitä määrättäessä otetaan huomioon yleisessä palkka- ja hintatasossa tapahtuneet muutokset. Vuodelle 2020 ehdotetaan palkkakertoimen pisteluvuksi 1,446 ja työeläkeindeksin pisteluvuksi 2617. Ehdotettu palkkakerroin merkitsisi noin 2,0 %:n nousua ja työeläkeindeksi noin 1,2 %:n nousua vuoteen 2019 verrattuna.

Esitys

Puolletaan

Vaikutukset

Palkkakertoimen ja työeläkeindeksin muutoksesta aiheutuu yhteensä arviolta noin 369 milj. euron lisäkustannukset. Tästä summasta kuntien osuus on noin 71 milj. euroa. Valtion menot lisääntyvät noin 72 milj. euroa. Muun osan lisäkustannuksista rahoittaa pääasiassa yksityisten alojen eläkejärjestelmä. Valtiolle aiheutuvat kustannukset jakaantuvat arviolta seuraavasti: JuEL 64,6 milj. euroa MEL 0,5 milj. euroa YEL -3,0 milj. euroa MYEL 8,5 milj. euroa Mata ja luopumiseläkejärjestelmät 0,6 milj. euroa Sotilasvammakorvaukset 0,4 milj. euroa Liikenne-, tapaturma- ja sotilastapaturmakorvaukset sekä muut korvaukset 0,5 milj. euroa Yhteensä 72,1 milj. euroa Ehdotus koskee valtion vuoden 2020 talousarvioesityksen momentteja 28.50.15., 28.50.16., 28.50.50., 28.50.63., 33.40.50., 33.40.51., 33.40.52., 33.40.53., 33.40.54. ja 33.50.51. Valtion vuoden 2020 talousarvioesitystä valmisteltaessa työeläkeindeksin arvioitiin olevan 2619 ja palkkakertoimen 1,448. Palkkakertoimen osalta vaikutus valtion menoihin on vähäinen.

Päätös

Raha-asiainvaliokunta puolsi ehdotusta

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.