Poikkeuslupa STM/2019/122

« Raha-asiainvaliokunta 7.11.2019 13.00

Sosiaali- ja terveysministeriö

Poikkeusluvan hyväksyminen. Poikkeuslupa sosiaali- ja terveydenhuollon rakennusinvestointiin (Tampereen kaupunki; Kaupin yliopistollinen kehityshyvinvointikeskus, uudisrakennus)

Ministeri

Krista Kiuru

Esittelijä

Erityisasiantuntija Kirsi Kaikko, p. 029 5163545

Asia

Tampereen kaupunki on hakenut sosiaali- ja terveysministeriöltä rakennusinvestointia koskevaa poikkeuslupaa Kaupin yliopistolliselle kehityshyvinvointikeskushankkeelle (KEHYS). Hanke toteutetaan vuokra- tai muuna käyttöoikeussopimuksena siten, että rakennus siirtyy sopimusajan päättyessä Tampereen kaupungin omistukseen. Hankkeen toteuttaa Suomen Yliopistokiinteistöt Oy vuosina 2019-2023. Nykyinen peruskorjauksen tarpeessa oleva Tammelakeskuksen terveysasema on liian pieni väestönkasvun ja palvelutarpeiden lisääntymisen näkökulmasta, eikä sitä voi laajentaa. Kaupungissa ei myöskään ole tiloja, joihin nämä toiminnot voitaisiin sijoittaa. Tampereen kaupunki aikoo luopua Tammelakeskuksesta, kun kehityshyvinvointikeskus valmistuu. Uusi kehityshyvinvointikeskus rakennetaan palvelujen saavutettavuuden ja niiden monialaisen kehittämisen näkökulmasta sijainniltaan keskeiselle paikalle yliopistollisen keskussairaalan, yliopiston, ammattikorkeakoulun ja ammattiopiston viereen. Päätöksellä esitetään hyväksyttäväksi Tampereen kaupungin hakemus poikkeusluvasta, joka sisältää Kaupin yliopistollisen kehityshyvinvointikeskuksen uudisrakennuksen rakentamisen sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöön. Rakennukseen tulee sosiaali- ja terveyskeskuspalvelut, joita ovat sosiaali- ja terveydenhuollon ohjaus ja neuvonta, vastaanottopalvelut (mukaan lukien psykologin ja psykiatrisen sairaanhoitajan palvelut), ennaltaehkäisevät sosiaalipalvelut, perhetyö, kotisairaanhoito ja kotihoito, kuntoutus- ja apuvälinepalvelut, suun terveydenhuolto, erikoislääkäreiden konsultaatio- ja vastaanottopalvelut, päihdetyön ohjaus ja neuvonta, mielenterveystyön ohjaus ja neuvonta sekä psykososiaalinen tuki ja äitiys- ja lastenneuvolapalvelut. Investointi on kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta annetun lain (1057/2017) 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla perusteltu alueen sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuden turvaamiseksi välttämätön ja kiireellinen.

Esitys

Puolletaan

Vaikutukset

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 26 miljoonaa euroa, josta poikkeuslupahakemuksen piirissä noin 23,4 miljoonaa euroa. Haettavan poikkeusluvan laajuus on 7200 brm2. Poistojen suuruudeksi on arvioitu 850 000 euroa vuodessa. Vuokran suuruus on 21,88 €/brm2, 26,64 /htm2 ja 34,48 €/hym2.

Päätös

Raha-asiainvaliokunta puolsi ehdotusta

Istuntojen jälkeen valtioneuvoston viestintäosasto julkaisee päätökset ja niiden liitteet kokonaisuudessaan. Päätökset ja liitteet eivät ole virallisia asiakirjoja.