Hallituksen esitys VM/2019/151

« Valtioneuvoston yleisistunto 7.11.2019 13.00

Valtiovarainministeriö

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tulotietojärjestelmästä annetun lain, verotusmenettelystä annetun lain 15 §:n ja tuloverolain 64 §:n muuttamisesta

HE 78/2019

Käsittelytiedot eduskunnan verkkosivuilla

Ministeri

Sirpa Paatero

Esittelijä

Lainsäädäntöneuvos Jukka Vanhanen, p. +358 295 530 239

Asia

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tulotietojärjestelmästä annettua lakia, verotusmenettelystä annettua lakia ja tuloverolakia. Tulotietojärjestelmästä annettua lakia muutettaisiin siten, että tulorekisteriin talletettavien tietojen antamiselle säädettyjä määräaikoja pidennettäisiin luontoisetujen, palkkaennakoiden, verovapaiden kustannusten korvausten ja rekisteröidyn yhdistyksen maksamien enintään 200 euron määräisten kertasuoritusten osalta. Myöhästymismaksun määräämiselle säädettyä siirtymäaikaa pidennettäisiin vuodella siten, että myöhästymismaksua määrättäisiin pääsääntöisesti vasta 1 päivänä tammikuuta 2021 tai sen jälkeen maksettuja suorituksia koskevan ilmoituksen myöhästymisen perusteella. Lisäksi myöhästymismaksua koskevia säännöksiä tarkistettaisiin luontoisetuja koskevien ilmoitusten osalta. Verotusmenettelystä annettua lakia muutettaisiin siten, että sivullisen tiedonantovelvollisuuden piiristä vapautettaisiin enintään 100 euron suuruiset muut kuin työ- tai palvelussuhteessa maksetut kilpailupalkinnot. Tuloverolakia muutettaisiin siten, että työnantajalta saatu luontoisetu katsotaan sen verovuoden tuloksi, jonka aikana se on saatu vallintaan tai seuraavan verovuoden tuloksi, jonka tuloksi luontoisetu on ilmoitettu. Muutosten tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti korjata tulorekisterin käyttöönotossa ilmenneitä ongelmia pienyrittäjien sekä kansalaisjärjestöjen ja kansalaistoiminnan hallinnollisen taakan helpottamiseksi. Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020.

Esitys

Valtioneuvosto antaa eduskunnalle hallituksen esityksen laeiksi tulotietojärjestelmästä annetun lain, verotusmenettelystä annetun lain 15 §:n ja tuloverolain 64 §:n muuttamisesta

Vaikutukset

Ilmoittamismenettelyjen helpottaminen pienentää maksajatahoille aiheutuvaa hallinnollista taakkaa. Tietojen käyttäjille määräaikojen pidentäminen merkitsee tulorekisterin reaaliaikaisuudesta tinkimistä. Asian merkitys vaihtelee käyttäjätahoittain. Esimeriksi työeläketurvan ja sosiaalivakuuttamisen toimeenpanoon ilmoittamismenettelyn keventämisellä ei ole juuri vaikutusta näille toimijoille. Tietojen suurimmista käyttäjätahoista ehdotuksilla on eniten vaikutuksia Kansaneläkelaitokselle, jolle tuoreetkin tiedot voivat olla tarpeen etenkin toimeentulotuessa. Eräiden tietojen osalta aiempi tietotarve on käytännössä toteutettava pyytämällä tiedot etuuden hakijalta. Kansaneläkelaitos on pitänyt aiheutuva haittaa hyväksyttävänä ilmoittamisvelvollisuuden keventämisestä maksajatahoille koituviin etuihin nähden. Verohallinnolle pienten kilpailupalkintojen vapauttaminen sivullisilmoittajan tiedonantovelvollisuudesta jossain määrin lisää työmäärää, koska tiedot olisi saatava tulonsaajilta itseltään. Muutokset aiheuttavat tiedonantovelvollisiin kohdistuvaa kasvavaa neuvonta- ja ohjaustarvetta Verohallinnolle ja Tulorekisteriyksikölle. Kilpailupalkintoja koskeva muutosehdotus voi vaikuttaa verotulojen kertymään, koska tiedot eivät tule Verohallinnon tietoon tulonsaajilta yhtä kattavasti kuin sivullisilmoittajilta. Luontoisetuja koskeva ehdotus vaikuttaa verotulojen jakautumiseen verovuosien välillä, mutta vaikutus verotulojen siirtymään verovuodelta toiselle on vähäinen.

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.