Valtioneuvoston asetus STM/2021/31

« Valtioneuvoston yleisistunto 26.2.2021 11.10

Sosiaali- ja terveysministeriö

Valtioneuvoston asetus ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta tartuntataudin leviämisen estämiseksi

Ministeri

Krista Kiuru

Esittelijä

Hallitusneuvos Ismo Tuominen, p. 029 5163341

Asia

Valtioneuvosto antaisi asetuksen ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta tartuntataudin leviämisen estämiseksi.

 

Esitetty asetus vastaisi sisällöltään pääosin voimassa olevaa määräaikaista asetusta.

 

Tartuntataudin leviämisen estämiseksi ravitsemisliikkeiden tulisi edelleen antaa asiakkailleen toimintaohjeet tartuntataudin leviämistä estävistä toimintatavoista ja huolehtia asiakkaiden käsien puhdistusmahdollisuudesta, tilojen ja pintojen puhtaanapidosta sekä asiakkaiden välisen riittävän etäisyyden ylläpitämisestä. Kaikilla asiakkailla tulisi edelleen olla oma istumapaikkansa. Tämän lisäksi ravitsemisliikkeille ehdotetaan asiakkaiden oleskelun järjestämiseen liittyvää velvoitetta, jonka mukaan asiakkaat tulee ohjata pääsääntöisesti istumaan istumapaikoillaan.

 

Asetuksessa säädettäisiin edelleen tartuntatautilain 58 a §:n 5 momentissa tarkoitetun suunnitelman sisällöstä ja esittämisestä.

 

Lisäksi asetuksessa säädettäisiin tartuntatautilain 58 a §:n 2 ja 3 momentin nojalla voimassa olevan asetuksen tapaan eri epidemian vaiheissa olevien alueiden ja ravitsemisliikkeen pääasiallisen toiminnan tasolla eriteltynä ravitsemisliikkeen aukiolo- ja anniskeluajan sekä asiakaspaikkamäärän rajoituksista.

 

Asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.3.2021 ja olemaan voimassa 30.6.2021 saakka.

Esitys

Valtioneuvosto antaa asetuksen ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta tartuntataudin leviämisen estämiseksi (RV)

Vaikutukset

Tartuntatautilaissa tarkoitettujen ravitsemistoiminnan väliaikaisten rajoitusten taloudellisia ja muita vaikutuksia on kuvattu hallituksen esityksissä HE 72/2020 vp, HE 139/2020 vp ja 6/2021 vp. Osa rajoituksista on yleisluontoisia. Niillä on voitu estää tartuntataudin leviämistä ja vahvistaa asiakkaiden luottamusta ravitsemispalveluiden käyttöön ilman, että niistä aiheutuisi merkittäviä kustannuksia elinkeinonharjoittajille. Asiakaspaikkamäärä-, anniskeluaika- ja aukioloaikarajoitukset rajoittavat voimakkaasti ravitsemistoimintaa erityisesti kiihtymis- ja leviämisvaiheen ravitsemisliikkeissä. Esityksessä nämä rajoitukset pidettäisiin pääosin ennallaan. Suurimmat haitat elinkeinotoiminnalle syntyvät edelleen yökerhoissa, pubeissa ja baareissa. Rajoitusten on tarkoitus vähentää ihmisten sosiaalisia kontakteja sellaisissa tiloissa ja tilanteissa, joissa koronavirustaudin on todettu leviävän tehokkaasti. Tässä suhteessa rajoitusten arvioidaan omalta osaltaan estävän epidemian leviämistä.

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen


Istuntojen jälkeen valtioneuvoston viestintäosasto julkaisee päätökset ja niiden liitteet kokonaisuudessaan. Päätökset ja liitteet eivät ole virallisia asiakirjoja.