Valtioneuvoston asetus UM/2021/122
« Valtioneuvoston yleisistunto 26.8.2021 13.00
Ulkoministeriö
Valtioneuvoston asetus ulkoministeriöstä annetun valtioneuvoston asetuksen (1171/2005) 2 §:n muuttamisesta
Ministeri
Pekka Haavisto
Esittelijä
Hallintojohtaja Pirjo Tulokas, p. +358 295 351 413
Asia
Asetusehdotuksessa esitetään, että asetuksen 2 §:ssä mainittu ulkoministeriön taloudellisten ulkosuhteiden osaston nimi muutetaan kansainvälisen kaupan osastoksi. Nimi ”kansainvälisen kaupan osasto” heijastelee verrokkimaiden ja EU:n komission vastaavien osastojen nimiä. Se kattaa sekä kansainvälisesti katsottuna että suomalaisten sidosryhmien parissa itsestään selvemmin kauppapolitiikan, markkinoillepääsyn ja vientivalvonnan sekä vienninedistämisen, jotka ovat osaston päätehtävät. Osaston vastuu kestävän kehityksen kauppa-aspektista välittyy nimenmuutoksen myötä selkeästi yhteistyötahoille. Kansainvälisen kaupan osasto selkeyttää myös ulkoministeriön toimialaa suhteessa toisiin ministeriöihin. Kauppapoliittinen toimintaympäristö on muuttunut, ja osaston toimintaa kehitetään tavoitteellisemmaksi, eteenpäin katsovammaksi ja ilmiöpohjaisemmaksi Suomen kansainvälisen kaupan edistämiseksi. Asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.9.2021.
Esitys
Valtioneuvosto antaa asetuksen ulkoministeriöstä annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n muuttamisesta.
Päätös
Valtioneuvosto hyväksyi esityksen