Ympäristöministeriön asetus YM/2021/83

« Raha-asiainvaliokunta 16.12.2021 13.00

Ympäristöministeriö

Ympäristöministeriön asetus Metsähallituksen eräiden julkisten hallintotehtävien suoritteiden maksuista vuosina 2022 ja 2023

Ministeri

Emma Kari

Esittelijä

Lainsäädäntöneuvos Pasi Kallio, p. 029 5250251

Asia

Ympäristöministeriö säätäisi, mitkä Metsähallituksen suoritteet tai suoriteryhmät ovat maksullisia ja mistä suoritteesta tai suoriteryhmästä maksu määrätään omakustannusarvon perusteella sekä mitkä suoritteet hinnoitellaan liiketaloudellisin perustein. Asetus tulisi voimaan 1.1.2022 ja olisi voimassa vuoden 2023 loppuun.

Esitys

Puolletaan

Vaikutukset

Asetuksella ei ehdoteta olennaisia muutoksia voimassa olevan asetuksen maksuihin. Asetuksessa ehdotetaan kuitenkin joitakin tarkennuksia voimassa olevaan asetukseen nähden. Esimerkiksi maastoliikenneluvista kelkkailu-urien ulkopuolella ei perittäisi maksua, jos maastoliikennelupa liittyy ei-kaupalliseen tutkimukseen. Lisäksi varaustuvan, vuokratuvan ja vastaavien varauksen tai vuokrauksen ehtoja tarkennettaisiin. Tuloja Metsähallituksen maksullisesta toiminnasta arvioidaan vuonna 2022 kertyvän n. 5,0 miljoonaa euroa ja 2023 n. 5,2 miljoonaa euroa. Julkisoikeudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus vuosien 2022-2023 aikana arvioidaan olevan 100 % ja liiketaloudellisesti hinnoiteltujen suoritteiden kustannusvastaavuus arvioidaan olevan vastaavana aikana 103-105 %.

Päätös

Raha-asiainvaliokunta puolsi ehdotusta

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.