Valtion avustusten myöntäminen STM/2022/13

« Raha-asiainvaliokunta 20.1.2022 13.00

Sosiaali- ja terveysministeriö

Valtakunnallisten koronalääkehankintojen rahoittaminen valtionavustuksena

Ministeri

Hanna Sarkkinen

Esittelijä

johtaja Tuula Helander, p. 029 5163480

Asia

Esitetään, että sosiaali- ja terveysministeriö valtuuttaa terveydenhuoltolain 38 §:n perusteella Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (HUS) toimimaan valtakunnallisena toimijana tiettyjen covid-19-sairauden hoitoon liittyvien lääkkeiden hankinta-, varastointi- ja jakelutehtävissä ja sitoutuu valtuutuspäätöksessä korvaamaan toiminnasta HUS:lle aiheutuvat kustannukset erillisellä toimintaan myönnettävällä valtionavustuksella. Kyseisen valtuutuspäätöksen, terveydenhuoltolain 38 § ja valtionavustuslain (688/2001) perusteella HUS:lle myönnetään enintään 20 miljoonaa euroa, josta 15 miljoonaa euroa ylittävä osa myönnetään ehdollisena siten, että avustus on käytettävissä, mikäli eduskunta muuttaa talousarvion momenttia 33.60.38 siten, että nykyiseen verrattuna valtionavustuksina kunnille, kuntayhtymille ja Ahvenanmaan maakunnalle muiden välittömien covid-19 kustannusten korvaamiseen käytettävissä oleva enintään erä lisääntyy vähintään 15 000 000 euroa ylittävän osan euromäärällä. Avustus myönnetään valtion vuoden 2021 talousarvion momentilta 33.60.38. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimijan tulee ensisijaisesti itse huolehtia tarvitsemiensa lääkkeiden ja tarvikkeiden hankinnoista. Vallitsevassa pandemiatilanteessa myös valtakunnalliset hankintatoimet ovat tarpeen turvaamaan lääkkeiden riittävyyttä. Terveydenhuoltolain (1326/2010) 38 §:n mukaan valtio voi osallistua terveydenhuollossa tarvittavan valmiuden ylläpitämiseen ja erityistilanteiden hoitamiseen rahoittamalla sellaista toimintaa, jonka korvaaminen valtion varoista on erityisestä syystä tarkoituksenmukaista. Tätä toimintaa varten sosiaali- ja terveysministeriö (STM) voi nimetä ja valtuuttaa valtakunnallisia toimijoita. Tarkoituksena on, että STM valtuuttaa HUS:n toimimaan valtakunnallisena toimijana tiettyjen covid-19-sairauden hoitoon liittyvien lääkkeiden hankinta-, varastointi- ja jakelutehtävissä. Valtuutuspäätöksessä todettaisiin, että HUS:lle tästä toiminnasta aiheutuvat kustannukset korvataan erillisellä toimintaan myönnettävällä valtionavustuksella. Valtionavustuksen myöntäminen on edellytys sille, että HUS pystyy suoriutumaan sille osoitetusta tehtävästä. Valtion vuoden 2021 talousarvion momentin ”33.60.38. Valtionavustus julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon covid-19-kustannuksiin” määrärahaa saa momentin päätösosan mukaisesti käyttää muun muassa valtionavustuksena kunnille, kuntayhtymille ja Ahvenanmaan maakunnalle muiden välittömien covid-19 kustannusten korvaamiseen. Momentille on varattu määrärahaa yhteensä 1 615 000 000 euroa, josta valtaosa käytetään laajaan kuntien ja kuntayhtymien covid-19-kustannuksiin kohdistettavaan valtionavustuskokonaisuuteen. Momentille jää kuitenkin varoja niin, että nyt kyseessä oleva valtionavustus voidaan suurimmaksi osaksi (15 milj. euroa) myöntää kyseisen momentin varoista. HUS:n valtakunnallinen hankintatoiminta tulee palvelemaan kaikkia sairaanhoitopiirejä ja koko Suomea. Yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi määritellyn covid-19:n hoidon osalta on tarkoituksenmukaista, että lääkkeet ovat potilastyössä käytettävissä mahdollisimman nopeasti ja olemassa olevien kanavien kautta. Toiminnan luonne huomioiden on perusteltua ja välttämätöntä, että HUS:lle syntyvät perustellut ja määrältään kohtuulliset kustannukset korvataan niiden täyteen määrään asti.

Esitys

Puolletaan

Päätös

Raha-asiainvaliokunta puolsi ehdotusta

Istuntojen jälkeen valtioneuvoston viestintäosasto julkaisee päätökset ja niiden liitteet kokonaisuudessaan. Päätökset ja liitteet eivät ole virallisia asiakirjoja.