Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus OKM/2022/30

« Raha-asiainvaliokunta 21.4.2022 13.00

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus Opetushallituksen ja sen erillisyksikköjen suoritteiden maksullisuudesta annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen 4 §:n muuttamisesta

Ministeri

Li Andersson

Esittelijä

Hallitusneuvos Piritta Sirvio, p. +358 295 160 744

Asia

Opetushallituksen ja sen erillisyksikköjen maksuasetusta ehdotetaan muutettavaksi siten, että siihen lisättäisiin säännös ylioppilastutkintoon ja sen kokeisiin osallistumisesta perittävästä 34 euron suuruisesta koekohtaisesta maksusta sekä koesuorituksen arvostelua koskevan oikaisuvaatimuksen käsittelymaksusta. Ehdotetut maksut perii Ylioppilastutkintolautakunta. Tällä hetkellä asetukseen ei sisälly säännöstä edellä mainituista maksuista koskien syksyn 2022 tutkintokertaa ja sen jälkeistä aikaa. Asetuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.5.2022 ja se olisi voimassa 31.12.2023 saakka.

Esitys

Puolletaan

Vaikutukset

Ehdotetun maksuasetuksen muutoksen mukaiset maksutuotot olisivat 7,796 miljoonaa euroa vuonna 2022 ja 5,757 miljoonaa euroa vuonna 2023.

Päätös

Raha-asiainvaliokunta puolsi ehdotusta

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.