Vuokrasopimus PLM/2022/72

« Raha-asiainvaliokunta 17.11.2022 12.30

Puolustusministeriö

Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen ja Puolustuskiinteistöjen välisen hallintosopimuksen tekeminen koskien Helsingissä olevan toimitilan peruskorjaamista/-parantamista ja vuokrasopimusta

Ministeri

Antti Kaikkonen

Esittelijä

Erityisasiantuntija, esittelijä Jyrki Rihu, p. 029 5140029

Asia

Puolustusvoimien Helsingin toimitilojen vuokraaminen perustuu sisäministeriön hallinnonalan toimintojen järjestelyyn sekä puolustusvoimien toimintaedellytysten tukemiseen Pääesikunnassa. Hankkeessa peruskorjataan ja -parannetaan 1800-luvulla valmistunut asemakaavalla suojeltu rakennus vastaamaan asetettuja teknisiä ja toiminnallisia vaatimuksia valtiollisten toimijoiden käyttöön. Käyttäjäryhmien edellyttämät turvallisuusvaatimukset ovat ohjanneet peruskorjauksen suunnittelua. Osa hankkeen tiloista on suunniteltu yhteiskäyttöön mm. sisäministeriön hallinnonalan toimijoiden kanssa, jolloin tilaratkaisuilla aikaansaadaan synergiaetuja. Muiden toimijoiden osuus rakennuskohteesta on käsitelty raha-asianvaliokunnassa osana laajempaa hankekokonaisuutta 23.7.2020. Nyt käsiteltävä osa ja kustannukset koskevat ainoastaan Puolustusvoimien käyttöön tulevia tiloja, joiden osuus rakennuksen tiloista on noin 60 %. Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen esikunta vuokralaisena allekirjoitti 18.8.2022 Senaatti-kiinteistöjen kanssa Puolustusvoimien Helsingin Kaartin korttelin toimitilojen peruskorjaus ja -parannushanketta koskevan ehdollisen vuokrasopimuksen (43113). Senaatti-kiinteistöjen hallitus on hyväksynyt hanketta koskevan ehdollisen investointiesityksen 24.8.2022. Hanke on arvioitu valmistuvaksi 31.12.2024. Sopimuksien mukainen vuokra-aika alkaisi 1.1.2025.

Esitys

Puolletaan

Vaikutukset

Toiminnalliset: Rakennuksen käyttö liikunta- ja sosiaalitiloina säilyy ennallaan. Lisäksi hankkeessa suoritetaan laaja peruskorjaus ja perusparannus, jossa sisäilmaongelmat korjataan ja tiloihin toteutetaan toiminnan tiloja eri käyttäjäryhmille. Hankkeen ajaksi on väliaikaisesti vuokrattu alueen ulkopuoliset liikunta- ja sosiaalitilat, joista luovutaan hankkeen valmistuttua. Hankkeen toimitilat ovat käyttösidonnaista tilaa, jolle ei ole toimitilastrategiassa määritettyä tilankäytön tehokkuustavoitetta. Kokonaishankkeen huoneistoala on noin 1 214 htm2, josta Puolustusvoimien käyttöön tuleva osuus on noin 733 htm2. Taloudelliset: Peruskorjattavan kohteen nykyinen kokonaisvuokra on 137 830 €/v (sis. alv osuuden 26 677 €/v). Hankkeen Puolustusvoimien vastuulla olevan osuuden tavoitehinta-arvio on 11,23 milj. € (sis. alv:n osuuden 2,17 milj. €, hintataso 1/2022). Hankkeesta Puolustusvoimille aiheutuva kokonaisvuokrakulujen kasvu on 942 810 €/v (sis. alv osuuden 182 479 €/v). Hankkeen valmistuttua 31.12.2024 tulevat Puolustusvoimien toimitilakustannukset olemaan yhteensä 1 026 060 €/v (sis. alv osuuden 198 592 €/v).

Päätös

Raha-asiainvaliokunta puolsi ehdotusta

Liitteet

  1. Taustamuistio

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.