Hallituksen esitys MMM/2023/129

« Valtioneuvoston yleisistunto 9.10.2023 13.00

Maa- ja metsätalousministeriö

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi metsityksen määräaikaisesta tukemisesta annetun lain 6 ja 29 §:n muuttamisesta

HE 48/2023

Käsittelytiedot eduskunnan verkkosivuilla

Ministeri

Sari Essayah

Esittelijä

Lainsäädäntöneuvos Outi Kumpuvaara, p. +358 295 162 234

Asia

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi metsityksen määräaikaisesta tukemisesta annettua lakia. Esitysehdotuksessa säädettäisiin tukijärjestelmän päättymiseen liittyvästä siirtymävaiheesta. Esityksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti varmistaa, että aiemmin myönnettyihin tukiin liittyvät maksatukset jatkuisivat. Samoin tavoitteena on tuensaajia koskevan metsitysvelvoitteen jatkuminen siirtymävaiheen ajan. Lakia muutettaisiin niin, että määräaikaisen, vuoden 2023 loppuun saakka voimassa olevan lain voimassaoloa jatkettaisiin vuoden 2038 loppuun saakka. Metsitystukea voisi kuitenkin hakea vain vuoden 2023 loppuun saakka ja tukea voitaisiin myöntää vain kesäkuun 2024 loppuun saakka. Esitys liittyy valtion vuoden 2024 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan viimeistään 31.12.2023.

Esitys

Valtioneuvosto antaa eduskunnalle hallituksen esityksen laiksi metsityksen määräaikaisesta tukemisesta annetun lain 6 ja 29 §:n muuttamisesta (RV)

Vaikutukset

Esitysehdotuksen vaikutukset liittyisivät erityisesti valtiontalouteen. Lakiehdotuksen mukainen rahoitus on harkinnanvaraista ja metsitystukea rahoitettaisiin valtion talousarviossa vuosittain käytettävissä olevan määrärahan puitteissa. Tukijärjestelmän päättymisen myötä määrärahan tarve tulisi jatkossa vähenemään ja lopulta päättymään. Vuoden 2024 talousarviossa tukijärjestelmälle esitetään määrärahaa 3,490 milj. euroa. Vuodelle 2024 ei esitettäisi enää uutta myöntämisvaltuutta, mutta esitetään uusittavaksi vuodelta 2023 käyttämättä jäänyt valtuus, jotta 31.12.2023 vireillä olleista hakemuksista voidaan tehdä tukipäätöksiä kesäkuun loppuun 2024 saakka. Vuonna 2023 myöntämisvaltuutta on käytettävissä yhteensä 8,2 milj. euroa. Tämänhetkinen arvio on, että vuonna 2025 määrärahan tarve olisi noin 2,5 milj. euroa, vuonna 2026 noin 2,0 milj. euroa ja vuonna 2027 noin 1,8 milj. euroa.

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.