Valtionyhtiön perustaminen OKM/2024/58

« Valtioneuvoston yleisistunto 10.10.2024 13.00

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Valtion erityistehtäväyhtiön perustaminen

Ministeri

Sari Multala

Esittelijä

Opetusneuvos Petteri Kauppinen, p. +358 295 330 147

Asia

Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää, että Suomen valtio perustaa yhdessä Ruotsin ja Norjan valtioiden kanssa Europan sirontatutkan järjestelmän osakeyhtiön (EISCAT AB). Valtioneuvosto valtuuttaisi Suomen Akatemian toimimaan yhtiön omistajaohjaajana, merkitsemään yhtiön osakkeet ja maksamaan osakkeiden merkintähinnan sekä allekirjoittamaan yhtiön perustamisasiakirjat.

EISCAT-yhtiö olisi Ruotsin lainsäädännön mukainen erityistehtäväyhtiö, jota Suomen Akatemia ohjaisi Suomen valtion osalta omistajaohjauslain ja -periaatteiden mukaisesti. Ruotsissa omistajaohjaus on tarkoitus delegoida tieteellisen tutkimuksen rahoittajalle (Vetenskapsrådet) ja Norjassa opetus- ja tutkimusministeriölle. Ruotsin ja Norjan hallitukset tekevät vastaavat yhtiön perustamista koskevat päätökset lokakuun puolivälissä.

EISCAT (European Incoherent Scatter Scientific Association) on kansainvälinen järjestö, jonka oikeushenkilömuotona on ruotsalainen yleishyödyllinen yhdistys. Järjestön jäseninä on valtioiden valtuuttamina tutkimusrahoittajat Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Iso-Britanniasta sekä tutkimusorganisaatiot Japanista ja Kiinasta. Valtioneuvosto on valtuuttanut 11.12.1975 Suomen Akatemian allekirjoittamaan EISCAT-hanketta koskevan sopimuksen. EISCAT on erikoistunut tutkillaan ilmakehän ja lähiavaruuden, kuten revontulien mittauksiin. Tutkat soveltuvat myös avaruussääennusteisiin, avaruusromun havaitsemiseen ja ilmastotutkimukseen.

EISCAT-järjestö hallinnoi rakenteilla olevaa EISCAT 3D-sirontatutkajärjestelmää, jonka antenniryhmät ovat rakenteilla Ruotsissa (Kaiseniemi), Norjassa (Skibotn) ja Suomessa (Karesuvanto).

Uusi EISCAT 3D tutkajärjestelmä on kaksikäyttöteknologiaa, minkä vuoksi EISCAT-järjestön organisaatiomuoto ollaan muuttamassa Ruotsin, Norjan ja Suomen opetus- ja tutkimusministeriöiden aloitteesta ruotsalaisesta yhdistyksestä ruotsalaiseksi osakeyhtiöksi, jonka omistaisivat Ruotsin, Norjan ja Suomen valtiot. Tällä menettelyllä varmistetaan turvallisuusnäkökohtien huomioiminen tutkatoiminnassa. Lisäksi tällainen tutkatoiminta on Suomessa luvanvaraista maa-asemista ja eräistä tutkista annetun lain (96/2023) perusteella. Suomessa asiaa on käsitelty tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa toukokuussa 2022.

Uuden EISCAT-osakeyhtiön perustamista on valmisteltu Ruotsin, Norjan ja Suomen ministeriöiden ja tutkimusrahoittajien kesken. Ministeriöt ovat päässeet yhteisymmärrykseen yhtiön perustamisasiakirjoista (yhtiöjärjestys ja osakassopimus) syyskuussa 2024. Yhtiö on tarkoitus perustaa lokakuussa 2024.

Esitys

Suomen Akatemia valtuutetaan allekirjoittamaan Ruotsiin perustettavan EISCAT-osakeyhtiön perustamisasiakirjat sekä merkitsemään valtion puolesta Suomen osuus yhtiön osakkeista ja toimimaan omistajaohjauksesta vastaavana virastona (RV)

Aikaisemmat vaiheet: RV 10.10.2024 Puollettu

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen.

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.