Määrärahan jako TEM/2025/28

« Raha-asiainvaliokunta 20.3.2025 13.00

Työ- ja elinkeinoministeriö

Työvoimaviranomaisille ja kunnille maksettavat työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirtoon liittyvät korvaukset

Ministeri

Arto Satonen

Esittelijä

Johtava asiantuntija Ville Heinonen, p. +358 295 047 044

Asia

Työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien voimaanpanosta annetun lain (383/2023) 6 §:n 3 momentin mukaan valtio korvaa kuntien ja kuntayhtymien vastuulle siirtyvän lomapalkkavelan. Korvaus maksetaan työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirtohetken tilanteen mukaisesti niille kunnille, joihin järjestämisvastuun siirron yhteydessä on siirtynyt henkilöstöä valtiolta. Lomapalkkavelan määrä vastaa sitä rahamäärää, jonka valtio olisi ollut velvollinen maksamaan tilanteessa, jossa järjestämisvastuu ei olisi siirtynyt.

Saman lain 11 §:n 2 momentin mukaan valtio korvaa työvoimaviranomaisille siirtyvien päätösten perusteella maksettavaksi tulevat tuet ja korvaukset valtion talousarvion rajoissa siltä osin kuin ne kohdistuvat 1 päivää tammikuuta 2025 edeltävään aikaan. Korvaukset maksetaan sidontojen suuruisena, eikä korvauksen määrää tarkisteta myöhemmin toteutuvia kustannuksia vastaavaksi. Siltä osin kuin sidonta on tehty valtion järjestämisvastuun aikaan arviomäärärahamomenteilla, sovelletaan korvauksiin talousarvion enimmäismäärää, jonka johdosta kaikkien työvoimaviranomaisten kohdalla korvausta alennetaan 17,08 prosenttia työvoimaviranomaiselle siirtyneisiin arviomäärärahamomenteilla tehtyihin sidontoihin nähden. Korvaus maksetaan työvoimaviranomaiselle eli useamman kunnan muodostamilla työllisyysalueilla alueen vastuukunnalle tai kuntayhtymälle.

Työ- ja elinkeinoministeriö esittää valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan puollettavaksi, että työ- ja elinkeinoministeriö maksaa työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien voimaanpanosta annetun lain 6 §:n 3 momentissa ja 11 §:n 2 momentissa tarkoitetut korvaukset kunnille ja työvoimaviranomaisille liitteen 2a mukaisesti 30.4.2025 mennessä.

Esitys

Puolletaan

Päätös

Raha-asiainvaliokunta puolsi ehdotusta.

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.