Hallituksen esitys OKM/2023/23

« Valtioneuvoston yleisistunto 21.12.2023 13.00

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 §:n muuttamisesta

HE 103/2023 vp

Käsittelytiedot eduskunnan verkkosivuilla

Ministeri

Sandra Bergqvist

Esittelijä

Hallitussihteeri Jenni Nuutinen, p. +358 295 330 230

Asia

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi varhaiskasvatuslakia ja Harmaan talouden selvitysyksiköstä annettua lakia.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi aluehallintovirastojen ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tiedonsaantioikeuksia, jotta ne voisivat hankkia muilta viranomaisilta välttämättömiä tietoja yksityisen varhaiskasvatuksen harjoittamisen yleisten edellytysten täyttymisen arviointia ja valvontaa varten sekä lupahakemuksen käsittelemiseksi. Viranomaiset voisivat hankkia tarvitsemiaan tietoja esimerkiksi Harmaan talouden selvitysyksikön tuottamien velvoitteidenhoitoselvitysten avulla ja muista viranomaisrekistereistä. Lisäksi varhaiskasvatuslaissa säädettäisiin lupakäsittelyyn ja rekisteröintiin tarvittavien tietojen toimittamisesta sähköisesti. Esityksellä digitalisoitaisiin ja sujuvoitettaisiin varhaiskasvatuksen lupa- ja rekisteröintiprosessia niin lupaa hakevan varhaiskasvatuksen yksityisen palveluntuottajan kuin luvan myöntävän viranomaisen näkökulmasta.

Esityksessä ehdotetaan myös muutettavaksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annettua lakia siten, että velvoitteidenhoitoselvitykset olisivat käytettävissä yksityisen varhaiskasvatuksen harjoittamisen yleisten edellytysten täyttymisen selvittämisessä ja valvomisessa.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Esitys

Valtioneuvosto antaa eduskunnalle hallituksen esityksen laeiksi varhaiskasvatuslain ja Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 §:n muuttamisesta

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen.

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.