Määrärahan siirto LVM/2025/110
« Raha-asiainvaliokunta 30.12.2025 13.00
Liikenne- ja viestintäministeriö
Määrärahan siirto valtion televisio- ja radiorahastoon
Ministeri
Esittelijä
Asia
Liikenne- ja viestintäministeriö siirtäisi valtion vuoden 2026 talousarvion momentille 31.20.60 (Siirto valtion televisio- ja radiorahastoon) sisältyvän 593 652 000 euron määrärahan kokonaisuudessaan valtion televisio- ja radiorahastoon. Siirto on tarkoitus toteuttaa välittömästi valtion vuoden 2026 talousarvion tultua voimaan.
Valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain (745/1998, muut. 475/2012) 3 §:n mukaan rahastolle suoritetaan rahoitusta valtion talousarvioon otettavasta määrärahasta Yleisradio Oy:stä annetun lain 7 §:ssä säädetyn julkisen palvelun kustannusten kattamiseksi. Pykälän mukaan 2013 määräraha on 500 miljoonaa euroa ja sen suuruus tarkistetaan vuosittain kustannustason muutosta vastaavasti laissa säädetyllä indeksillä. Määrärahaan ei ole tehty indeksitarkistusta vuodelle 2026 (Laki valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 §:n muuttamisesta 834/2024).
Esitys
Puolletaan