Tilinpäätöksen vahvistaminen LVM/2026/27

« Raha-asiainvaliokunta 9.4.2026 13.00

Liikenne- ja viestintäministeriö

Valtion televisio- ja radiorahaston vuoden 2025 tilinpäätöksen vahvistaminen

Ministeri

Lulu Ranne

Esittelijä

Ylitarkastaja Pirjo Karttunen, p. +358 295 342 605

Asia

Valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain (745/1998) 4 §:n mukaan Liikenne- ja viestintävirasto hyväksyy ja allekirjoittaa valtion televisio- ja radiorahaston tilinpäätöksen, jonka liikenne- ja viestintäministeriö vahvistaa. Valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 5 §:n mukaan rahaston varat muodostuvat valtion talousarvioon otettavasta määrärahasta suoritetuista varoista, kerättävistä maksuista ja edellisiltä tilikausilta kertyneistä ylijäämistä, jotka ovat rahaston valtion keskuskirjanpidossa olevalla yhdystilillä. Valtion talousarvioon mom. 31.20.60 sisältyvästä määrärahasta suoritetaan vuosittain rahastolle Yleisradio Oy:n julkisen palvelun kustannusten kattamiseksi tarvittava summa valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 §:n mukaisesti. Siirto rahastoon vuonna 2025 oli 593 652 000 euroa, vuodelle 2025 ei tehty indeksitarkistusta. Määräraha käytettiin kokonaisuudessaan Yleisradio Oy:n julkisen palvelun rahoittamiseen.

Valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 5 §:n tarkoittamat rahaston varoilla katettavat kustannukset olivat yhteensä noin 446 000 euroa. Kulut katetaan rahaston alkusaldosta, joka koostuu aiemmista televisiolupamaksusuorituksista. Vuoden 2025 lopussa seuraavalle vuodelle siirtyneiden varojen määräksi muodostui noin 6,2 miljoonaa euroa. Ehdotetaan, että liikenne- ja viestintäministeriö vahvistaa valtion televisio- ja radiorahaston vuoden 2025 tilinpäätöksen sellaisena kuin Liikenne- ja viestintävirasto on sen hyväksynyt (liite 2).

Esitys

Puolletaan

Päätös

Raha-asiainvaliokunta puolsi ehdotusta.

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.