Valtioneuvoston selonteot ja tiedonannot
Eduskunnalla on oikeus saada tietoja hallituksen ja sen alaisten viranomaisten toiminnasta. Hallituksen eduskunnalle antamien kertomusten, selontekojen, tiedonantojen sekä pääministerin ilmoitusten käsittelyn yhteydessä kansanedustajat voivat esittää arvionsa hallituksen ja viranomaisten toiminnasta.
Valtioneuvosto voi antaa eduskunnalle selonteon tai tiedonannon hallintoa tai kansainvälisiä suhteita koskevasta asiasta. Ne mahdollistavat ajankohtaisesta asiasta käytävän keskustelun valtioneuvoston omasta aloitteesta.
Selonteon ja tiedonannon antamisesta päättää valtioneuvoston yleisistunto. Selonteon eduskuntakäsittelyyn kuuluvat yleensä lähetekeskustelu täysistunnossa, valiokuntakäsittely ja palautekeskustelu, jonka lopuksi täysistunto hyväksyy selontekoa koskevan eduskunnan kannanoton. Täysistunto voi äänestää kannanoton sisällöstä, mutta ei hallituksen luottamuksesta.
Tiedonanto voidaan käsitellä eduskunnassa joko pelkästään täysistunnossa tai lähettämällä se valiokuntaan, joka valmistelee eduskunnan päätöksen. Tiedonannon perusteella voidaan äänestää hallituksen tai yksittäisen ministerin luottamuksesta.
Selonteot ja tiedonannot
-
Valtioneuvoston selonteko asuntopoliittisesta kehittämisohjelmasta vuosiksi 2021-2028
16.12.2021 YM valtioneuvoston yleisistuntoValtioneuvoston selonteko tiedustelulainsäädännöstä
16.12.2021 SM valtioneuvoston yleisistuntoValtioneuvoston ihmisoikeuspoliittinen selonteko
9.12.2021 UM valtioneuvoston yleisistuntoValtioneuvoston selonteko eduskunnalle Suomen osallistumisen jatkamisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyössä Irakissa (Operation Inherent Resolve, OIR).
18.11.2021 UM valtioneuvoston yleisistuntoValtioneuvoston puolustusselonteko
9.9.2021 PLM valtioneuvoston yleisistuntoValtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien joukon lähettämisestä Kabulin lentokentän alueelle.
19.8.2021 UM valtioneuvoston yleisistuntoValtioneuvoston selonteko kotoutumisen edistämisen uudistamistarpeista
17.6.2021 TEM valtioneuvoston yleisistuntoKehityspolitiikan ylivaalikautinen selonteko
27.5.2021 UM valtioneuvoston yleisistuntoValtioneuvoston selonteko sisäisestä turvallisuudesta
20.5.2021 SM valtioneuvoston yleisistuntoValtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2022–2025
12.5.2021 VM valtioneuvoston yleisistunto SARS-CoV-2-virus