Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Eurooppa-neuvosto tuomitsi jyrkästi hyökkäykset Aleppoon sekä korosti unionin puolustusyhteistyön kehittämistä

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 16.12.2016 0.57
Tiedote 554/2016

Brysselissä 15. joulukuuta kokoontunut Eurooppa-neuvosto totesi, että eurooppalaisten on otettava suurempi vastuu turvallisuudestaan. Päämiehet käsittelivät myös Aleppon tilannetta ja tuomitsivat Syyrian hallinnon sekä sen liittolaisten, Venäjän ja Iranin, hyökkäykset.

Eurooppa-neuvosto totesi, että Euroopan turvallisuuden ja puolustuksen vahvistaminen edellyttää lisää resursseja haasteellisessa geopoliittisessa tilanteessa. Eurooppa-neuvosto kehottaa lisäämään yhteistyötä vaadittujen voimavarojen kehittämiseksi ja antamaan tällaiset voimavarat tarvittaessa käyttöön.

Eurooppa-neuvosto vauhditti EU:n globaalistrategian täytäntöönpanoa. Korkeaa edustajaa Federica Mogherinia kehotetaan tekemään ehdotuksia koskien muun muassa sotilaallisten voimavarojen kehittämistä sekä koskien pysyvää rakenteellista yhteistyötä niiden jäsenmaiden kesken, jotka ovat valmiita tiiviimpiin keskinäisiin sitoumuksiin. Ehdotusta pyydetään myös pysyvän esikunnan perustamiseksi kriisinhallintaoperaatioita varten. Komissio tukee puolustusulottuvuuden kehittämistä etenkin selvittämällä uusia rahoitusvaihtoehtoja. Puolustusyhteistyön edistymistä tarkastellaan seuraavan kerran jo maaliskuun Eurooppa-neuvostossa.

-Suomi on tyytyväinen nopeutuneeseen ja myönteiseen edistymiseen EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan syventämisessä. EU:n puolustusulottuvuuden kehittäminen vastaa eurooppalaisten kokemaan huoleen ulkoisesta turvallisuudesta ja vahvistaa kansallista puolustuskykyämme. Odotamme komissiolta ensi vuonna konkreettisia edistysaskeleita muun muassa EU:n puolustusrahaston perustamiseksi, pääministeri Juha Sipilä sanoo. 

Eurooppa-neuvosto tuomitsi voimakkaasti Syyrian hallituksen ja sen liittolaisten, Venäjän ja Iranin, jatkuvat hyökkäykset Aleppoon sekä hyökkäysten tahallisen kohdistamisen siviileihin ja sairaaloihin. Eurooppa-neuvosto vaatii kaikkia osapuolia lopettamaan väkivaltaisuudet, mahdollistamaan ihmisten evakuoinnin Alepposta sekä turvaamaan aineellisen ja lääkinnällisen avun saamisen perille koko Syyriaan. Eurooppa-neuvosto totesi myös, että kansainvälisen oikeuden rikkomiseen ja mahdollisiin sotarikoksiin syyllistyneet on saatava vastuuseen teoistaan.

-Olemme kaikki syvästi järkyttyneitä Aleppon humanitaarisesta kriisistä. Kansainvälisellä yhteisöllä on suuri vastuu tehdä kaikkensa siviilien suojelemiseksi ja avun toimittamiseksi perille, pääministeri Sipilä toteaa. 

Ukrainan tilanteeseen liittyen Eurooppa-neuvosto linjasi, että EU pidentää Venäjä-pakotteita kuudella kuukaudella 31.7.2017 asti, koska Minskin sopimuksen mukaista edistymistä ei ole tapahtunut.

EU-maiden päämiehet tekivät myös Ukrainan assosiaatiosopimusta koskevan päätöksen, jonka tavoitteena on edesauttaa sopimuksen ratifiointia Alankomaissa.

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319, erityisavustaja (EU-asiat) Jari Haapiainen, p. 0295 160 406 sekä EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 07 33, valtioneuvoston kanslia.

Kuva- ja videomateriaalia median käyttöön maksutta:

https://www.flickr.com/photos/finnishgovernment/albums/72157676479633390

http://tvnewsroom.consilium.europa.eu

 
Sivun alkuun