Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallitus puoltaa Tampereen monitoimiareenan rakentamiseen 18 miljoonan avustusta

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 31.5.2016 10.43
Tiedote 234/2016

Talouspoliittinen ministerivaliokunta puoltaa valtion osallistumista Tampereen monitoimiareenan rakentamisen rahoittamiseen opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen esityksestä. Ennen lopullisen rahoituspäätöksen tekemistä Tampereen monitoimiareenan valtiontuelle on saatava komission hyväksyntä.

Valtio osallistuisi monitoimiareenan rakentamiskustannuksiin yhteensä enintään 18 miljoonan euron valtionavustuksella vuosina 2017–2019. Ensi vuonna valtionavustus on suunnitelman mukaan 7 miljoonaa, vuonna 2018 yhteensä 7 miljoonaa ja vuonna 2019 yhteensä 4 miljoonaa euroa.

Valtion rahoitusosuus rahoitetaan osittain liikuntapaikkarakentamisen määrärahoista, osittain opetus- ja kulttuuriministeriölle palautuneista käyttämättömistä veikkausvoittovaroista ja osittain tulouttamalla Veikkauksen jakamattomia rahastoituja voittovaroja.

Tampereen monitoimiareena sisältää kilpa- ja harjoitusjäähallin oheistiloineen. Yhteensä monitoimiareenan, toimisto-, liike- ja hotellitilaa sekä asuntoja käsittävä hanke on yli puolen miljardin investointikokonaisuus, josta areenan osuus on 105 miljoonaa euroa.

- Monitoimiareena lisää Tampereen ja koko Pirkanmaan vetovoimaa ja kansainvälistä kiinnostavuutta. Areena luo erinomaiset puitteet huippu-urheilulle, kulttuurille ja tapahtumille. Hanke käynnistää Tampereella puolen miljardin investoinnit ja tuo seudulle paljon uutta työtä. Hanke vahvistaa Tamperetta yhtenä Suomen johtavista urheilu- ja tapahtumakaupungeista, toteaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

- Monitoimiareena ja koko kansi -hanke on valtava työllisyys- ja kasvuhanke. Hankkeen työllisyysvaikutukset ovat yli 3500 työpaikkaa, ja areenan rakentaminenkin tuo seudulle yli 700 työpaikkaa vuosittain. Myös valtion verotulojen kasvun hankkeen rakentamisvaiheesta arvioidaan olevan noin 100 miljoonaa euroa, jatkaa Grahn-Laasonen.

Tampereen uusi monitoimiareena palvelee laajasti niin urheilun ystäviä kuin ammattiurheilijoitakin. Tampereella pelattava pääsarjatason jääkiekko keskitetään uudelle monitoimiareenalle. Myös Olympiakomitea on marraskuussa 2015 asettanut Tampereen monitoimiareenan valtakunnallisesti merkittävien hankkeiden listalle.

- Monitoimiareenasta tulee  yksi jääkiekon keskuksista Helsingin Hartwall Areenan ja Turun Turku-hallin kanssa. Nykyaikaisten puitteiden vuoksi voimme tulevaisuudessa yhä useammin kilpailla suurten arvokisojen isännyydestä ja houkutella korkean tason urheilu- ja kulttuuritapahtumia Suomeen, toteaa Grahn-Laasonen.

Lisätietoja: erityisavustaja Matias Marttinen (opetus- ja kulttuuriministerin lehdistösuhteet), p. 044 269 3113 sekä ylitarkastaja Mauri Peltovuori, p. 0295 330 254

 
Sivun alkuun