Hyppää sisältöön

Pääministeri asetti työryhmän etsimään ratkaisuja eriarvoistumisen pysäyttämiseksi

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 17.1.2017 14.38
Tiedote 19/2017

Pääministeri Juha Sipilä on asettanut eriarvoisuutta käsittelevän työryhmän. Työryhmän tehtävänä on hakea uusia toimintatapoja ja keinoja pitkään jatkuneen yhteiskunnallisen eriytymisen pysäyttämiseksi. Tämä tapahtuu talouden menokehyksen puitteissa ja julkisia menoja lisäämättä.

Tavoitteena on luoda edellytykset kaikkien Suomessa asuvien henkilöiden pärjäämiselle suomalaisessa yhteiskunnassa sekä omalta osaltaan luoda yhdenvertaista ja tasa-arvoista Suomea. Työryhmän puheenjohtajana toimii sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari.

Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää julkisen vallan käytössä olevien resurssien uudelleenkohdentamista ja sääntelyn uudelleenarviointia. Hallinnolliset rajat ylittäviä politiikkatavoitteita on täsmennettävä eriarvoisuuden hillitsemisen näkökulmasta.

Työryhmä kiinnittää erityisesti huomiota varhaiskasvatukseen, työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen, koulutukseen, työn, työttömyyden ja työvoiman ulkopuolella olemisen rajapintoihin, asumiseen, ylivelkaantumiseen ja maahanmuuttoon.

Työryhmän toimikausi päättyy 31.3.2018. Työryhmän tulee tehdä esitykset tarvittavien uudistusten suuntaviivoista niin, että niitä voidaan tarkastella valtioneuvoston jatkovalmistelussa loppukeväällä 2018.

Työryhmän kokoonpano

Puheenjohtaja
Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari

Jäsenet
Pääjohtaja Elli Aaltonen
(Varajäsen yhteiskuntasuhteiden johtaja Olli Kangas)

Pääjohtaja Juhani Eskola
(Varajäsen johtaja Tuire Santamäki-Vuori)

Pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen
(Varajäsen professori Kirsti Lonka)

Pormestari Anna-Kaisa Ikonen
(Varajäsen palvelualuejohtaja Markku Tervahauta)

Johtaja Karina Jutila
(Varajäsen toiminnanjohtaja Juha A. Pantzar)

Toimitusjohtaja Juha Kaakinen
(Varajäsen ylijohtaja Päivi Hentunen)

Toimitusjohtaja Ulla Nord
(Varajäsen johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki)

Työryhmän asettamispäätös 

Lisätietoja: pääministerin erityisavustaja Riina Nevamäki p. 09 1602 2009 ja sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari, p. 040 828 1027